Paula Pyhälän kanssa kahvilla

Kerro miten tulit hakeneeksi WOSTEPin ”Refresher Course” kurssille Sveitsiin?

Valmistumiseni jälkeen olin töissä kello- ja kulta-alan liikkeessä, jossa työni oli enimmäkseen asiakaspalvelua. Työpaikka oli mukava, mutta jossakin vaiheessa alkoi tuntua siltä, että jotakin pitää tehdä - ellen halua jämähtää niille sijoilleni. Selvittelin vähän mahdollisuuksia jatkokoulutukseen ja siltä tuntui, että sen pitää olla tämä WOSTEP tai sitten ei mitään. Myös silloisen työpaikkani esimies kannusti hakemaan ja se tuntui tietysti mukavalta.

Toinen mahdollisuus olisi ollut lähteä töihin ulkomaille, mutta kysymys ei ole vain minusta. Aika vaikeaa on varmaan saada yhtäkkiä sopivaa työpaikka kahdelle hengelle.

Tunsitko missään vaiheessa rimakauhua, eli emmitkö hakemuksen jättämistä?

Kun olin päätökseni tehnyt en enää empinyt. Täyttelin hakemuksen, joka löytyi WOSTEPin verkkosivuilta. Ja sen muistan, että hakemuksen pudottaminen postilaatikkoon tuntui tärkeältä hetkeltä. Jännitys tuli sitten myöhemmin.

Haku kurssille oli nimittäin jo paljon ennen kurssin alkua ja hakuaikaa jatkettiinkin vielä puolella vuodella. Hakupaperini postittamisesta vastauskuoren saapumiseen kului lopulta kokonainen vuosi. Niinpä ehdin moneen kertaan ajatella, että eivät ne ole minua valinneet, kyselinkin tuloksia jo useita kertoja. Ja kun vastauskuori oli lopulta kädessäni, käteni todellakin vapisivat niin, että sellaista en muista ennen tapahtuneet. Avasin kuoren ja kun vastaus oli kyllä, hypin ja riemuitsin ja heti piti tarttua puhelimeen, että sain kerrottua uutisesta muillekin.

Eikö kurssille siis ollut pääsykoetta tai testiä?

Oli kyllä, yhden päivän testi. Se selvisi minulle kuitenkin vasta myöhemmin, koska minut oli valittu kurssille suoraan hakemuksen perusteella. Ymmärsin, että suora valintani johtui suomalaisen kelloseppäkoulutuksen hyvästä tasosta. Ja suomalainen koulutausta on todella hyvä, sen sai kyllä huomata siinä viiden kuukauden kuluessa.

Lähdit siis Sveitsiin, Neuchâtelin kaupunkiin, jossa sijaitsee WOSTEPin kurssi- ja koulutuskeskus. Siellä alkoi viiden kuukauden mittainen jatkokoulutuskurssi, jolla paneudutaan sveitsiläisten kellomerkkien huolto- ja korjaustöihin varsin perinpohjaisesti. Myös näiden töiden yleiset perusteet käydään läpi, opitaan miten kansainvälisesti toimitaan ja saadaan käsitys siitä mitä uutta kellomaailmassa on meneillään, niin kuin kerroit.

Wostep sijaitsee Neuchâtelissa, joka on noin 33 000 asukkaan kaupunki Luoteis-Sveitsissä järven ja vuoriston välissä. Kaupunki on virallisesti ranskankielinen.

Miten käytännön asiat järjestyivät, oliko esimerkiksi asunto hankittava itse ja mitä kurssi tuli maksamaan?

Asuminen sisältyi kurssimaksuun, ellei sitten halunnut hankkia kurssiasuntoja tasokkaampaa kämppää. Minä asuin kolmen hengen soluasunnossa kahden miespuolisen kurssilaisen kanssa.

Kaiken kaikkiaan maksoin kurssista 10 000 Sveitsin frangia, noin 8000 euroa. Kurssimaksuun kuuluu myös eräänlainen 2100 frangin vakuusmaksu, joka maksetaan takaisin kuukausittain. Se on itse asiassa mukava menettely, koska silloin ei tarvitse huolehtia edes siitä miten rahat riittävät kulutukseen siellä, vaan voi keskittyä opiskeluun ihan täysillä.

Kysymme, oliko kurssilla työnantajien kustantamia osallistujia, mutta Paula kertoo, että ainakin tällä kurssilla kaikki olivat maksaneet kurssinsa itse. Entä montako oppilasta kurssillanne oli?

Meitä oli kuusi, kaksi USA:sta, kaksi Hollannista, yksi Englannista ja minä Suomesta. Yksi ryhmämme jäsen oli yhdessä vaiheessa valmis jättämään kurssin kesken. Onnistuimme kuitenkin yhteisvoimin tukemaan häntä niin, että hän jatkoi loppuun asti.

Kieliongelmista selviytyminen askarruttaa yleensä kaikkia ulkomaanopintoja ja ulkomaille töihin lähtöä harkitsevia. Sveitsi monine kielineen ja eri kielten ääntämistapoineen ei myöskään tunnu aivan helpolta paikalta. Miten selvisit? Oliko opetuskieli englanti? Ja mikä oli vaikein vaihe?

Kieli oli englanti ja terminologia oli vaikeinta. Sen eteen piti tehdä oikein töitä, keksiä kaikenlaisia omia menetelmiä, omia lappuja ja sen semmoisia. Meidän ryhmässämme sattui kaikeksi onneksi olemaan USA:sta, Texasista, WOSTEPin vaihtosysteemin kautta tuleva opettaja, joka oli mukana tavallisena kurssilaisena. Hän on synnynnäinen opettaja, hänestä oli valtavasti apua.

Kaikkein vaikein vaihe minulle oli noin kuukausi kurssin alkamisesta. Silloin tuntui yhtäkkiä, että en pysty sanomaan juuri mitään englanniksi ja uuden omaksuminen tuntui tosi vaikealta. Ilmeisesti se oli väsymystä, kun olin käyttänyt niin paljon voimia kaikkeen uuteen. Kurssimme opettaja jopa kysyi, haluaisinko lopettaa. Se ei kyllä ollut hetkeäkään tullut mieleeni, mutta ilmeisesti olin myös näyttänyt väsyneeltä. Mutta se vaikea vaihe meni ohi, eikä sen jälkeen palannut.

Paula kertoo, että työpäivän pituus kurssilla oli yleensä klo 8.00 – 21.00. Opetus tosin loppui klo 17.00, mutta töitä oli niin paljon, että kaikki tekivät niitä yleensä iltayhdeksään asti. Myös lauantaisin yleensä työskenneltiin, vain sunnuntait olivat vapaita. Aluksi töiden vaatimustaso tuntui kovalta. Esimerkiksi pintakäsittelyssä ei riittänyt, että sellakka oli hyvin kiinni, pinnan oli oltava myös kaunis. Ainuttakaan kuplaa ei saanut jäädä näkyviin. Vähitellen vaatimustason alkoi kuitenkin sisäistää.

Kysymme, miten työskentelytavat erosivat suomalaista, vaikuttiko alan työkulttuuri jotenkin erilaiselta?

Työvälineet ja koneet olivat tuttuja, mutta selvä ero oli työskentelyn puhtausvaatimuksissa. Valkoista takkia käytettiin aina ja se vaihdettiin viikoittain uuteen. Paitsi konehuoneeseen mentäessä puettiin sininen takki. Myös työtila piti siivota päivittäin.

Esimerkiksi kurssin aikana tehdyillä tehdaskäynneillä nähtiin, miten kellosepät erottuivat linjaston työntekijöistä juuri valkoisen takkinsa ansiosta. Kellojen restaurointi, huolto ja korjaukset ovat arvostettua ammattilaisen työtä. Sveitsissä seppien ammatti on vanha ja heillä on pitkät perinteet myös tehtaissa ja suuremmissa pajoissa työskentelemisestä. Sen sijaan suomalaiset kellosepät ovat useimmiten työskennelleet yksin omassa liikkeessään tai pajassaan, ilman valkoista takkia.

Entä vapaa-aika, kuulostaa siltä, että sitä ei kurssilla juurikaan jäänyt?

Kurssilla ei todellakaan ollut ongelmia vapaa-ajan vieton suhteen. Asunnollakin kaikki olivat enimmäkseen hiljakseen, sitä oli niin väsynyt kaiken ponnistelun ja vieraan kielen käytön jälkeen. Totta kai kaupunkia ympäröivät hienot vuoret houkuttelivat ja muutaman laskettelureissun teimme yhdessä, keväällä grillailimme yms. Mutta tuntui oikeastaan hyvältä, että opiskelu oli kuitenkin ehdoton pääasia ja siihen sai rauhassa keskittyä.

Wostepin asunnot ovat etualalla näkyvässä korkeassa kerrostalossa.

Wostepin koulutuskeskuksen ikkunoista on näköala Neuchâteljärvelle.

Oliko kurssilla loppukoe?

Saimme heti kurssin aluksi lukujärjestyksen, johon myös kaikki kokeet oli merkitty. Päättökoe kesti kolme päivää, siihen kuului sekä teoriaa että käytäntöä.

Käytännön osuuteen kuului kolmen koneiston selvittäminen: kronometrin (7750), automaattikoneiston (2892) ja kvartsikoneiston. Niistä oli kahden päivän aikana etsittävä ja tunnistettava viat ja korjattava ne. Myös kuoreen laittaminen kuului kokeeseen. Tärkeätä oli suunnitella ajan käyttö tarkkaan, siis kuinka paljon yhdelle vaiheelle ja yhdelle koneistolle saattoi käyttää aikaa, jotta kaiken sai valmiiksi. Kokeen valvoja tarkasti ja kuittasi jokaisen vaiheen erikseen, hyväksyi tai lähetti vielä jatkamaan. Ja virheistä menetti pisteitä.

Teoriakokeessa oli puolestaan kaksikymmentä erilaista kysymystä. Kaikki valvojat ja tarkastajat olivat koulun ulkopuolisia. Koko päättökoe oli aika tiukka tilanne, sen jälkeen oli todella uupunut olo. Onneksi koetta seuraavina päivinä oli järjestetty tutustumiskäyntejä eri valmistajien tehtaille.

Ja kun päättökokeen läpäisi riittävän korkealla pistemäärällä, sai käteensä diplomin. Diplomin saaneiden tiedot lähetettiin myös WOSTEPissa mukana oleville kellonvalmistajille. Näin hakemus on jo valmiina, jos haluaa pyrkiä heille töihin.

Juttelemme kurssin työtahdista ja vaatimuksista. Paula myöntää, että aika tiukkoja olivat. Mutta sanoo saman tien, että siitä hän juuri piti. Kun sai koetella omia rajojaan. Ja mitä kaikkea kurssilla oppikaan?

Olen todella kiitollinen lukuisista opeista ja nikseistä, joille minulla on käyttöä milloin tahansa. Todella tärkeätä oli oppia kärsivällisyyttä! Ja sitä kyllä joutui oppimaankin. Olen luonteeltani aika temperamenttinen, enkä niin kovin pitkäjänteinen. Mutta tärkeätä on myös se, että opin arvostamaan ammattiani ehkä eri tavalla kuin koskaan aikaisemmin.

Entä kurssin jälkeen? Kaipasitko heti uusia haasteita?

No, WOSTEPilla on muitakin kursseja, joille hyvinkin voisin joskus hakeutua. Ehdin myös saada jo työtarjouksen Englannista. Enkä tiedä miten olisi käynyt, ellei nykyinen työpaikkani Lindroosilla olisi tullut haettavaksi. Se on kuitenkin varmaan parasta mitä saattoi tapahtua.

Paula kertoo, että kelloseppien jatkokoulutusmahdollisuuksia Suomessa ei ole kovin paljon. Nykyisessä työpaikassaan hänellä saattaa kuitenkin tulla eteen useampia, eri kellomerkkien järjestämiä kursseja. Rolexin kolmiviikkoisella kurssilla Sveitsissä hän olikin hiljattain. Paula kertoo myös, että tällä hetkellä kelloseppiä haetaan aktiivisesti Aasiaan, mutta myös Yhdysvaltoihin. Aasiaan, Singaporeen lähti myös hänen edeltäjänsä Lindroosilla, Ville Miettinen, jonka haastattelu oli Luupin ensimmäisessä numerossa.

Kun kysymme Paulalta, suosittelisiko WOSTEPin kurssia muille suomalaisille, hän on hetken hyvin hämmästyneen näköinen. Ja sanoo sen jälkeen hyvin painokkaasti ”Totta kai!”

Vielä kysymme Paulalta miten hän oikeastaan tuli hakeneeksi Kelloseppäkouluun ja sitä ennen kultasepän opintoihin? Ovatko käden taidot hänelle tyypillisiä?

Olen soittanut sekä pianoa että viulua jo lapsena ja soitan edelleen. Tein myös helmitöitä ja muita käsitöitä. Ehkä ne jotakin kehittivät. Lukio ei minua kiinnostanut ja kun katselin Lahden käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen ohjelmaa, niin siinä oli kultaseppäkoulutuksen kohdalla kiva kuva. Valitsin siis sen. Lopputyön aihetta valitessani keskustelin Kelloseppäkoulun käyneen kurssitoverini kanssa ja päätin tehdä lopputyönäni kellon kuoren. Sitten alkoivatkin kellot kiinnostaa. Niinpä hain saman tien Kelloseppäkouluun ja pääsin myös.

”Refresher Course” kurssin lukujärjestyksen viimeinen lehti.




Wostepin rehtori Maarten Pieters onnittelee Paula Pyhälää kurssin suorittamisesta ja ojentaa diplomin.




Kurssilaiset ja Wostepin opettajia. Paula neljäs vasemmalta.