Kelloseppä Timo Talvitie

Luuppi tapaa tällä kertaa kelloseppä ja mikromekaanikko Timo Talvitien ja tutustuu hänen valmistamaansa kelloon.

Timo on käymässä pääkaupungissa ja me istumme juttelemassa Musiikkitalon kahvilassa. Timo on juuri palannut Sveitsin Neuchâtelista Wostepin jatkokoulutuskurssilta ja asettunut kotikaupunkiinsa Turkuun. Myös hänen kellonsa on ollut Sveitsissä. Se sai kunnian olla esillä kuuluisassa Baselworld 2014 tapahtumassa, nuorten kykyjen kelloja esittelevässä pienoisnäyttelyssä. Hieno tunnustus suomalaiselle kelloseppäkoulutukselle! Nuorten näyttelyn Baselissa järjesti Académie Horlogère des Créateurs Indépendants-järjestö. Timo on valmistunut mikromekaanikoksi Kelloseppäkoulusta vuonna 2012 ja kellosepäksi 2013.

Katselemme Timon tekemää rannekelloa. Se on kaunis. Mitä sanoo sen tekijä, mistä kellon kaunis ulkonäkö ja omaperäinen ilme syntyy?

Yleensä kello näyttää hyvältä, kun sen kaikki osat sopivat hyvin yhteen, kun se on harmoninen. Mutta ei se liian tasapainoinenkaan saa olla, sillä silloin se on tylsä. Siinä pitää olla myös säröä, Timo sanoo.

Maallikon silmää hivelevät kellon värit sekä kokonaisuudelle selvästi oman ilmeen luovat ns. graafiset osat. Timo kertoo taulun olevan tinapronssia. Sen hän olisi halunnut jättää pinnoittamatta, patinoitumaan ajan myötä. Mutta sepä ei patinoitunutkaan kauniisti, vaan tummeni epämääräisinä läikkinä. Pinnoitus oli siis tehtävä, se on nyt lakattu.

Miten kellosi ulkoasu syntyi?

Piirtelin siitä erilaisia versioita noin kahden kuukauden ajan, se tuli ihan 'puun takaa'. Tiesin aluksi vain, että haluan laittaa siihen roomalaiset numerot. Pidän niistä. Ja niiden valinta vaikutti sitten muihinkin muotoihin.

Mikä tuo jännittävän näköinen kuvio tuolla kellotaulun alaosassa on? Ja onko yläosassa kreikkalaisten aakkosten kirjain pii, lisättynä jollakin kiekuralla?

Alaosan kuvio on kuunkiertonäyttö, joka näyttää kuun eri vaiheet. Sellainen pieni komplikaatio on monissa kelloissa. Mutta siinä yläosan merkissä on itse asiassa kaksi T-kirjainta, siis nimikirjaimeni, kertoo Timo. Otin kynän käteeni, piirsin kirjaimet sellaiselle vähän postikorttia pienemmälle paperille ja siinä ne sitten olivat. Monet näkevät sen piin merkkinä ja kyllä pii on myös hommassa mukana. Annoin viime vuonna perustamalleni yrityksellenikin nimeksi Kellopii.

Jos jaetaan kellon tekijän kiinnostus kahtia, oletko enemmän designeri vai rakentaja?

Ehdottomasti rakentaja, sanoo Timo ja kääntää määrätietoisella liikkeellä kellonsa alapuolen esiin. Totta kai kellon ulkonäkö on tärkeä, se on osa kokonaisuutta. Mutta kyllä koneisto on minulle tärkeämpi kuin taulu.

Myös koneiston puolelta kello on kaunis. Kauniimpi kuin valokuvassa. Sen siltojen mattapinnat näyttävät pehmeiltä, samettimaisilta.

En halunnut tehdä luurankokelloa, eli jättää koneistoa kokonaan näkyviin. Halusin, että sillat peittävät 3/4 koneistosta. Ensin ajattelin tehdä ne messingistä, sitten päädyin kuitenkin uushopeaan, jota esimerkiksi Kari Voutilainen käyttää. Se kun ei juurikaan hapetu ja tummu niin kuin messinki, eikä sitä siis tarvitse pinnoittaa.

Siltoihin halusin mattapinnan. Olin lukenut tekniikasta, jota käytettiin 1800-luvulla ja jo 1700-luvuillakin. Siinä pinta lämmitetään ja painetaan vahaan, niin että osa vahasta sulaa. Sitten se upotetaan happoon, joka historiallisesti oli typpihappoa. Typpihappoa ei kuitenkaan ole ihan helppo saada ja kun minulla oli natriumpersulfaattia, päätin kokeilla sitä. Alapuolen lakkasin. Ihmettelemme, onnistuuko moinen happokoe noin vain. Timo sanoo, että ei onnistu. Se piti tehdä ainakin kaksikymmentä kertaa ennen kuin tulos tyydytti. Timon puheesta saa muutenkin sen vaikutelman, että hän ei todellakaan mene helpoimman kautta, vaan tehtävän pitää olla haastava. Hän myöntää, että parhaat ja hienoimmat asiat tuntuvat hänestä kiinnostavimmilta. Valmiiden ratkaisujen sijaan Timo haluaa tehdä mahdollisimman paljon itse ja historiakin tuntuu häntä kiinnostavan.

Liipottimen tein itse ja spiraaliksi valitsin Breguet-mallin. Luupin maallikkotoimitus joutuu etsimään hiukan taustatietoja ja saa tietää, että sveitsiläisen Abraham-Louis Breguetin (1747 - 1823) kehittämä spiraalimalli on nykykelloissa harvinainen mm. sen valmistuksen vaativuuden takia.

Halusin kaiken kaikkiaan pitää kellon halkaisijaltaan kohtalaisen pienenä, myös siksi korkeus oli säädettävä tarkkaan. Madalsin hiukan ankkurin siltaa, jotta liipottimelle jäi vähän enemmän tilaa. Liipotinakseleita tein kyllä useita, ennen kuin sain mitoiltaan sopivan. Neljä rukkauspainoa tein punakullasta ja niiden kiinnittämiseen tarvittavat niitit titaanista. Painot ovat liipottimen päälipuolella, ne on niitattu kiinni sen alapuolelta, malli tulee Danielsilta. George Danielsin kirjan Watchmaking Timo mainitsee kirjaksi, joka sai hänet todella kiinnostumaan kellojen historiasta.

Timo Talvitien valmistama rannekello pääsi siis tänä vuonna Baselin kuuluilla kellomessuilla maalis-huhtikuun taitteessa pidettyyn, nuoria kykyjä esittelevään pienoisnäyttelyyn. Näyttelyn järjesti Académie Horlogère des Créateurs Indépendants-järjestö, AHCI (http://www.ahci.ch). Järjestön yksi toimintamuoto on tukea nuoria tekijöitä perinteisessä kellonvalmistuksessa. Nuoret saavat mahdollisuuden esittää töitään yhdessä järjestöön kuuluvien itsenäisten huipputekijöiden kanssa. Tänä vuonna nuorten tekemiä kelloja oli esillä yhdeksän, kuusi Sveitsistä, kaksi USA:sta ja Timon kello Suomesta.

Miten kellosi valikoitui tähän joukkoon?

Helmikuussa entinen opettajani Juha Kauppinen Kelloseppäkoulusta kysyi, olisiko kelloni siinä vaiheessa, että se voisi lähteä näyttelyyn. Kello oli kuin olikin siinä vaiheessa, myös visuaalisesti se oli jo sellainen kuin se tulee olemaankin, joten suostuin mielihyvin. Kuulin, että asiaa hoitaa Sveitsin päässä Paul Gerber ja Suomen päässä Risto Kangasniemi Tampereelta. Sen kyllä tiedän, että Kari Voutilainen kuuluu AHCI-järjestöön, mutta sen enempää en valinnasta oikeastaan tiedä.

Sekä Risto Kangasniemen että Paul Gerberin tapasin sitten Baselin messuosastolla. Oli todella kiinnostavaa kuulla, kun Paul Gerber selitti kehittämäänsä mekanismia ('jumping seconds' tai 'secondes sautantes'). Siinä nappia painamalla sekuntiosoittimen saa liikkumaan sekunnin välein hyppimillä, kuten kvartsikelloissa. Hän piirsi siitä oikein kaavionkin ja kertoi, että keksintö ei ole hänen, vaan se on vanha, tehty jo 1700-luvulla. Timo kertoo että Gerber, yksi maailman monimutkaisimman kellon rakentajista ja alan historiaa hyvin tunteva kelloseppä on siitä harvinainen, että hän tulee Sveitsin saksankieliseltä alueelta. Hänen pajansa on Zürichissä (http://www.gerber-uhren.ch/de/home), kun suurin osa sveitsiläistä kellosepäntaitoa on ranskankielisillä alueilla.

Sveitsiläisen Sandra Flückin kello siellä nuorten näyttelyssä oli hauska, se on vedellä käyvä pöytäkello. Akvaarion pumppu käyttää sitä. Kiinnostavaa oli myös nähdä useamman tekijän valmistama Tourbillon-käyntimalli, Timo kertoo.

Entä sinun seuraava kellosi, joko se on tekeillä?

On se, aloitin sen jo viime syksynä. Siitä on tarkoitus tulla tourbillon-kello. Se on kyllä aika vaikea tehtävä, saa nähdä miten käy. Tourbillon-kellossa on mekanismi, jonka sanotaan kompensoivan painovoiman vaikutusta kellon käyntilaitteeseen. On minulla kyllä vielä tässä näytteillä olleen kellon koneistossakin vähän hienosäätöä tehtävänä, vaikka kello ulkonäkönsä ja perusratkaisujensa puolesta onkin valmis.

Tulit Suomeen hiljattain, päätettyäsi kurssin Wostepissa Sveitsissä. Millainen kurssi oli?

Minusta Wostepin viiden kuukauden Refresher-kurssi ei ole Suomen Kelloseppäkoulun käyneelle vaikea, harjoitusta siellä tietysti saa. Itse asiassa kaikki mitä Wostepissa käydään läpi, on opetettu myös Kelloseppäkoulussa. Ainoa isompi uusi asia, joka siellä tulee eteen on kurssiin kuuluvien kolmen kokeen ajoitus. Niissä annetaan tarkka aika ja sen puitteissa on pysyttävä.

Oli muuten mielenkiintoista kuulla, että Wostepin kahden vuoden pituisella kurssilla opiskelijat sorvaavat käsin liipotinakseleita oltuaan kurssilla vasta kuusi kuukautta, vaikka heillä ei ole ollut kurssille tullessaan lainkaan kokemusta kelloista. Käsityötaidon tason laskustahan puhutaan paljon, mutta minun on siihen vähän vaikea uskoa. Jos lähtötaso olisi kovin huono, tuskin Wostepin käytäntökään olisi mahdollinen. (Luupissa nro 1/2013 on myös Wostepin viiden kuukauden kurssin käyneen Paula Pyhälän haastattelu, jossa kerrotaan tarkemmin opiskelusta siellä.)

Olet ollut aiemmin Sveitsissä työharjoittelussa Kari Voutilaisen ateljeessa, millaista se oli?

Olin siellä tammikuussa 2013 neljä viikkoa ja se oli todella opettavaista. Puolet ajasta tein kellon osia, mutta toisen puolen olin viimeistelyssä. Ja se mitä opin viimeistelystä oli minulle jotain aivan uutta! Myös ilmapiiri yhdeksän kellosepän, kahden mikromekaanikon ja yhden koristekaivertajan kesken oli hieno.

Myös se, mitä oikein tarkoittaa, että Sveitsi on kellomaa, valkenee oikeastaan vasta paikan päällä. Vaikka kuinka tietää faktoja, ei täältä käsin oikein osaa kuvitella miltä tuntuu olla todella pienessä kylässä, jossa on neljä, viisi kellotehdasta. Ja jossa melkein jokainen vastaantulija on kelloseppä, nauraa Timo. Keskustelemme myös Sveitsin asemasta kellomaailmassa ja käsityön merkityksestä siellä. Timo kertoo lukeneensa jostakin hiljattain, että Sveitsi tuottaa rahallisesti mitattuna 50 % maailman kelloista, mutta määrällisesti vain 2,5 %.

Sinua kuunnellessa saa sen vaikutelman, että olet todellakin kellontekijä, viimeistä piirtoa myöten. Mutta miten sinusta oikein tuli sellainen? Miten tulit hakeneeksi Kelloseppäkouluun?

Kaikkein lyhyimmin sanottuna: kyllästymistäni. Tein toimistotöitä kahdeksan vuoden ajan, lopulta pyöritin asiamiespostia. Silloin päätin, että on todellakin aika hakeutua koulutukseen. Ryhdyin katselemaan oppilaitoksia ja tein ammatinvalintatestin työvoimatoimiston verkkosivuilla, josta tulokseksi tuli kelloseppä. Tutustuin Kelloseppäkouluun ja aloin innostua, se oli sillä selvä. Tein hakemuksen, mutta hakuaika olikin siltä vuodelta mennyt jo umpeen, joten oli odotettava seuraavaan vuoteen, sitten tärppäsi.

Koulusta valmistuin ensin mikromekaanikoksi ja se oli ainakin minulle hyvä ratkaisu. Tähtäsin kellosepäksi, mutta oli hyvä hankkia ensin perustaa mikromekaanikkopuolelta. Sitten tein vuodessa kelloseppätutkinnon, sen aikana aloitin tämän kelloni ja sain sen jo aika pitkälle. – Minulle tämä vähän kypsyneempänä opiskelu oli varmaan ainoa mahdollisuus. Olin sen verran 'levoton luonne' nuorena, en oikein jaksanut keskittyä mihinkään. Jos olisin mennyt kouluun parikymppisenä, niin kesken olisi tainnut jäädä.

Timo kertoo olleensa kyllä aina näpertelijä ja korjailija. Nuorena, lähinnä autoja korjatessa mittakaava oli kuitenkin toinen kuin nyt. Piirtämistä hän sanoo tehneensä niin kauan kuin kynä on kädessä pysynyt.

Entä nyt, tästä eteenpäin?

Oma verstas olisi tavoitteena, teollisesta tuotannosta minun olisi vaikea kiinnostua. Kävimme Wostepista Patek-Philippen tehtaalla, eikä se tehdas muutoin juuri kiinnostanut, mutta se restaurointiosasto! Restauroinnista haluaisin oppia paljonkin, sanoo tämä kelloseppä.

Lopettelemme mielenkiintoista keskusteluamme. Timo heittää repun selkäänsä ja lähtee suuntaamaan kohti Turkua, jossa toiminimi Kellopiin korjaus- ja huoltotyöt odottavat. Turku on Timon sijainpaikka lähitulevaisuudessa, ellei sitten Sveitsistä kuulu jotain mielenkiintoista. Vielä kuitenkin yksi kysymys, mikä on hienoin kello, joka tulee etsimättä mieleesi?

Kyllä se on Kari Voutilaisen ensimmäinen kokonaan itse tehdyllä koneistolla valmistettu kello, Vingt 8. Pidän kyllä myös McGoniglen kelloista, niiden muotokielessä näkyy selvästi kelttivaikutteita. Ja vanhat taskukellot ovat nekin hienoja, niissä on hienoja ankkurien vastapainoja.