| alkuun |
Jukka Ukkonen ja Raimo Turpeinen
|
Miten teistä tuli mikromekaanikkoja Jukka ja Raimo, mikä sai teidän hakeutumaan Kelloseppäkouluun ja mikromekaanikko-linjalle? Raimo: En tiennyt oikeastaan mitään mikromekaanikon koulutuksesta ennen kuin kuulin radiosta, että Kelloseppäkoulussa on avointen ovien päivä. Olen aina tehnyt nk. käden töitä ja ne kiinnostivat. Niinpä menin koululle, kiinnostuin ja päätin hakea sinne. Jukka: Olin Sipoon lukiossa ja kieltenopettajani kertoi lähtevänsä Kelloseppäkoulun rehtoriksi. Se jäi mieleen, koska olin ajatellut, että kultasepän ammatti voisi kiinnostaa. Menin kuitenkin armeijaan ja jäin useammaksi vuodeksi töihin vartiointiliikkeeseen, kunnes näin lehdessä entisen opettajani Tiina Viitasen kirjoituksen Kelloseppäkoulusta. Sain siitä potkun lähteä lopultakin koulutukseen ja koska oli sopivasti yhteishaun aika, hain ja pääsin Kelloseppäkouluun. Olette molemmat suorittaneet kolmen vuoden mikromekaanikko-opintojen jälkeen vielä kellosepän tutkinnon. Mikä sai teidät innostumaan vielä toiseenkin tutkintoon? Jukka: Kun kouluaikana selvisi, että vain vuoden lisäopinnoilla voisi saada toisen tutkinnon, niin se alkoi kiinnostaa, ja kelloseppäkoulutus itsessäänkin kiinnosti. Kellosepän tutkinto oli sitten ensimmäisestä luokasta alkaen tavoitteena. Raimo: Sama täällä. Molemmat kertovat olleensa Helsingin yliopiston fysiikan laitoksella harjoittelijoina jo koulun ensimmäisen luokan aikana ja huomanneensa jo silloin, että prototyyppien kanssa työskentely voisi olla ’heidän juttunsa’. Raimo: Juuri harjoittelussa selvisi, mitä oikeastaan tämän tapaisella koulutuksella voi tehdä. Sekä Jukka että Raimo olivat toisenakin vuonna harjoittelussa samassa paikassa, silloin Nokian protopajalla. Jukka suoritti myös kolmannen luokan harjoittelunsa fysiikan laitoksella. Hän kehitti jo lopputyössään samaa bondauslaitetta (jigiä), jonka parissa edelleenkin työskentelee. Hänellä kouluvuosien harjoittelupaikat olivat siis suora tie työpaikkaan Sähköinen aurinkotuulipurje –projektiin. Raimo suoritti kolmannen luokan harjoittelunsa ja teki lopputyönsä elektroniikkalaitteita huoltavassa Arctic Photonics Oy:ssä, joka suunnittelee ja valmistaa yrityksille kustomoituja lasereita. Lopputyönään Raimo suunnitteli ja kehitti laserin kokoonpanolinjastoa; työhön kuului sekä itse laser että sen elektroniikka. Vuonna 2010 hän sitten haki ja pääsi fysiikan laitoksen Ilmaisinlaboratorioon vastaaviin töihin tutkimuslaitteiden pariin. Kumpikin arvelee, että juuri kehittämistyöhön osallistuminen on heille kaikkein tärkeintä. Entä kellosepän koulutus, katsotteko siitä olleen hyötyä nykyisissä töissänne? Molempien mielestä se auttoi harjaannuttamaan sellaisia perusvalmiuksia, joita molemmissa töissä tarvitaan. Mutta Jukka toteaa, että jos nyt pitäisi ryhtyä ammattikellosepän töihin, niin ei se kyllä suoralta kädeltä onnistuisi.
Kellosepällä pitää olla kädessään itse valmistamansa ja suunnittelemansa kello, sitä mieltä ovat molemmat mikromekaanikko -kellosepät. Kuvan kello on Raimon suunnittelema ja valmistama. Korjata sitä ei ole tarvinnut, mutta taulun puhdistus on pitänyt tehdä muutaman kerran kuparin helpon hapettumisen takia. Teette molemmat täällä kehittämistyötä, jossa tulee jatkuvasti eteen uusia haasteita. Mutta mitä ajattelette tulevaisuudesta, millaisia haaveita teillä on työn suhteen? Raimo: Minä olen ainakin harkinnut lähtemistä ulkomaille ja CERN, Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuslaitos, on silloin yksi mahdollisuus tästä työpaikasta käsin. Meidän laboratoriomme tekee tiivistä yhteistyötä CERNin kanssa ja suomalaisilla yliopiston työntekijöillä on siellä yleensäkin aika hyvä maine. Olen jo hakenutkin sieltä yhtä paikkaa, jota en silloin saanut, mutta sinne kuitenkin yritän jatkossakin. Olisivatko siellä tekemäsi työt saman tyyppisiä kuin nykyisetkin? Raimo: Varmaankin olisivat, teknikon töitä. Siellä tehdään kuitenkin niin monenlaista, laidasta laitaan, että se houkuttelee. Kiinnostavalta vaikutti, kun kävin siellä työhaastattelussa. Entä Jukka, oletko harkinnut CERNiin hakeutumista? Jukka: Kyllä, se on mielessä vaikka en ole vielä hakenut. Tilanteeseeni vaikuttaa aika paljon se, että projektimme rahoitus päättyy tämän vuoden lopussa ja saamme tietää jatkosta vasta syksyllä. Ja kun palkkani tulee juuri niistä rahoista, niin tilanne on jokseenkin auki. Kiinnostaisiko siis ulkomaille lähtö sinänsä teitä molempia? Kyllä, vastaavat molemmat, ja jälleen Sveitsi tuntuisi mikromekaniikan alalla kiinnostavalta. Raimo: Olimme molemmat Sveitsissä työharjoittelussa kelloseppäopintojen aikana. Minä olin kolme viikkoa Christophe Claret –kellojen valmistajan palveluksessa, mutta itse työ tapahtui suomalaisen kellosepän Vesa Ruokasen ateljeessa. Eikä kielikään kuulemma tuottanut pahempia vaikeuksia, kun alusta selvisi. Entä mitä sanoisitte Kelloseppäkouluun hakeutumista harkitseville? Suositteletteko? Jukka: Minä ainakin suosittelen. Ei haittaa, vaikka alussa ei olekaan käsitystä alasta ja siitä mitä siellä vaaditaan. Koulutus lähtee niin perusasioista, että siitä kyllä selviää. Kyllä siinä sitten kahden ensimmäisen kuukauden aikana huomaa, että onko oma juttu vai ei. Raimo: Minä myös suosittelen ja haluaisin rohkaistakin hakemaan! Varsinkin jos tykkää käsillä tekemisestä, sillä jo koulussakin pääsee tekemään ihan kunnolla. Voi tulla vaikka hiki – se on käytännönläheistä puuhaa. Ehkä olisi hakiessa hyvä olla jo vähän kypsempi, ehkä ihan paras tilanne ei ole suoraan peruskoulusta. Tai eihän sekään haittaa jos tiedostaa itse, että on valmis panostamaan koulutukseen, että ottaa sen tosissaan. Jukka: Tämä koulutus vaatii kuitenkin aika paljon keskittymistä. Ja itsehillintää, niin että jos joku menee pieleen, niin ei ihan heti ryhdy tavaroita heittelemään. Jukka: Koneistaminen oli ainakin yksi asia, joka tuli eteen heti täällä aloitettaessa. Koulussa kaikki koneet olivat luonnollisesti paljon pienempiä kuin meillä täällä fysiikan laitoksen pajalla ja koulussa koneiden määräkin on välttämättä rajallinen. Meillä täällä on myös NC-jyrsimiä, koulussa kaikki työstökoneet olivat manuaalisia. Raimo: Ja sitten on paljon erikoisosaamista, joka meillä liittyy esimerkiksi detektoreihin (ilmaisimiin). Elektroniikasta oppii ja kaasuista, itse asiassa aika laajalta skaalalta asioita on oppinut uutta. Melkeinpä joka päivä oppii jotain uutta. Jukka: Aika paljon me käytetään CAD-suunnittelua täällä ja sekin on oikeastaan itse opeteltua. Koulussa oli kyllä mikro kakkosella pari kurssia, jossa pääsi vähän tutustumaan asiaan. Mutta se ei oikein vielä riitä CADin käyttämiseen. Raimo: CADia pitää käyttää säännöllisesti, ennen kuin se jää kunnolla mieleen. Minun töissäni tulee lähes päivittäin käytettyä MASTERCAM -ohjelmaa, jolla tehdään ns. ratoja NC-koneisiin. CADia tulee käytettyä silloin tällöin, mutta suuri osa koneistuksista tehdään NC-työstökoneilla. Joissakin pienissä ja yksikertaisissa osissa käytetään manuaalikoneita. Jukka: Varsinaista mekaniikkasuunnittelua voisi ajatella, mutta se olisi jo aika vaativaa. Pitäisi oikeastaan opetella kokonaan uusi ammatti. Mutta kun sitä omaa neljän vuoden jaksoa Kelloseppäkoulussa ajattelee nyt, niin tuntuu, että se meni todella nopeasti. Kyllä se antoi tosi paljon sellaista mielenkiintoista, jota nyt on voinut monella tavalla kerrata ja syventää. Jukka ja Raimo lähettävät rohkaisevia terveisiä kaikille urasta kiinnostuneille!
|
 |
|
