Ammatillisesta koulutuksesta tehtyjen leikkausten jälkeen Kelloseppäkoulussa on todellinen huoli koulutuksen laadusta. Samanlaisia huolia tunnetaan ilmeisesti monissa muissakin Suomen ammatillisissa oppilaitoksissa. Ammatillisen koulutuksen määrärahoja on nyt leikattu niin paljon, että se tarkoittaa ammatillisessa koulutuksessa yleisesti opetustuntien radikaalia vähenemistä tästä eteenpäin. Jos Kelloseppäkoulussa leikattaisiin lähiopetuksesta, se tarkoittaisi koulussa tuotetun ammatillisen osaamisen tason romahdusmaista laskua.
Kelloseppäkoulua ylläpitävä Kellosepäntaidon Edistämissäätiö on päättänyt järjestää koulutusta ammatin vaatimassa laajuudessa, lähiopetusta leikkaamatta, niin kauan kuin sillä on siihen taloudelliset mahdollisuudet. Tämä mahdollisuus ei kuitenkaan kanna pitkälle. Jos vaativan tarkkuustyön edellyttämää koulutuksen tasoa ei pystystä turvaamaan jatkossa julkisella rahoituksella, niin Kelloseppäkoulun tarjoama kelloseppien ja mikromekaanikkojen koulutus loppuu Suomesta joidenkin vuosien kuluttua kokonaan.
Näissä vakavissa tunnelmissa, oman koulunsa ja sen tarjoaman opetuksen arvokkuudesta vakuuttuneina kelloseppäkoululaiset olivat kutsuneet kansanedustaja Pekka Haaviston tutustumaan kouluunsa ja siellä tehtävään työhön. Ensin kuitenkin otettiin Pekka Haavisto vastaan salissa, koko koulun voimin.
Meillä on ilo saada tänne henkilö, joka on tehnyt vaikuttavaa työtä eri puolilla maailmaa, kohdannut siinä yhteydessä erilaisia ihmisiä ja oppinut itsekin heidän kokemuksistaan, sanoi koulun rehtori Tiina Parikka. Yksi oppimisen siemen onkin juuri ihmisten kohtaamisessa. Siihen mekin täällä koulussa uskomme ja sille meidän opetuksemme paljolti rakentuu. Käsityön oppiminen kun ei voi tapahtua pelkän abstraktin käsittämisen kautta, vaan siihen tarvitaan myös opettamista 'kädestä pitäen' eli näyttämistä ja opiskelijan työn ohjaamista.
Ensin on oltava esimerkki, jota voi jäljitellä ja jonka mukaan voi vähitellen oppia oikeanlaisia työmenetelmiä. Mitä monimutkaisemmasta asiasta on kysymys, sitä enemmän tarvitaan askelia yksinkertaisesta monimutkaiseen ja takaisin. Ja sillä matkalla se oppimisen ja oivallusten ilo sitten piileekin, totesi Tiina.
Pekka Haavisto oli heti asiassa mukana. Niinhän se tietenkin on, hän sanoi. Mitä me ihmiset yleensäkään olisimme oppineet ilman pään ja käden yhteyttä. Niinhän se on mennyt ihmiskunnan historiassa ja totta kai se menee niin myös käsityön oppimisessa!
Me Kelloseppäkoulussa emme ole huolestuneita vain omasta tilanteestamme. Olemme huolestuneita siitä mitä tapahtuu koko Suomen ammatilliselle peruskoulutukselle. Kelloseppäkoulu on kuitenkin asemansa puolesta sellainen, että olemme voineet ja meidän on ollut pakko pohtia tarkkaan sitä mitä arvostamme, sanoi rehtori Tiina.
Kelloseppäkoulu on yksityinen, alan ammattikunnan vuonna 1944 perustama oppilaitos. Koulumme on pieni, opiskelijoita kolmivuotisessa koulutuksessa on kahdella eri linjalla yhteensä 82. Me tiedämme, että koulutuksemme on korkeatasoista. Saamme jatkuvasti hyvää palautetta työpaikoilta, joissa opiskelijamme suorittavat työssäoppimisjaksojaan ja täältä valmistuneet opiskelijat työllistyvät hyvin. Esimerkiksi kaikki viime vuonna koulusta valmistuneet työllistyivät. Johtavassa kellomaassa Sveitsissä sanotaan, että opetuksemme on huippuluokkaa. Tuntuisi aivan järjen vastaiselta lähteä rapauttamaan tällaista potentiaalia.
Kelloseppäkoulua ylläpitää Kellosepäntaidon Edistämissäätiö, joka saa rahoitusta koulun ylläpitoon valtiolta. Säätiö voi halutessaan päättää säilyttää tilanteen nykyisellään, valtion rahoituksen radikaalista supistumisesta huolimatta. Se kuitenkin edellyttää, että säätiö käyttää tehtyjä leikkauksia vastaavan summan säätiöidystä pääomastaan koulun ylläpitoon. Ja kun pääoma on rajallinen, niin sitä ei riitä kovin pitkälle. Näin selvitään ehkä 4-6 vuotta, mutta sen jälkeen kelloseppien ja mikromekaanikkojen koulutus Kelloseppäkoulussa loppuu kokonaan.
Kelloseppäkoulun johtokunnan puheenjohtajalla Lauri Kurvosella oli selvä käsitys siitä, miten ammatillista koulutusta pitäisi kehittää, jos niin todella haluttaisiin: aikaa ja siten myös resursseja pitäisi käyttää juuri opetukseen.
Mitä onkaan tapahtunut aiemmin, kun koulutusmäärärahoja on leikattu? Opetus on kärsinyt ja hallinnon ja hallintomenojen suhteellinen osuus on kasvanut. Näin on käynyt ammatillisen koulutuksen isoissa yksiköissä, jollainen Kelloseppäkoulu ei ole.
Miten yksittäinen kansanedustaja voi vaikuttaa eduskunnan päätöksentekoon, kysyi koulun kelloseppälinjan opettaja Mika Saikku kansanedustaja Haavistolta.
Itse asiassa yllättävänkin paljon, vastasi Pekka Haavisto. Asioiden valmisteluvaiheessa on paljonkin merkitystä sillä, millaisia asioita eri ihmiset tuntevat ja hallitsevat. Silloin yksittäisten edustajien aktiivisuudesta riippuu paljon, sillä jos heillä on todellista asiantuntemusta ja perusteltuja ajatuksia, heitä myös yleensä kuunnellaan – yli puoluerajojen. Silloin mahdollisuuksia on paljonkin.
Valitettavasti vain asioiden valmistelu on usein huonoa. Ja rahoituspäätöksiä tehtäessä tilanne on yleensä jo vaikea, sanoi Haavisto.
Tämä sai ehkä monetkin salissa istuvat miettimään, miten ammatillista koulutusta koskevat päätökset oikeastaan tehtiin. Tuntuu huolestuttavalta, että niinkin isosta kysymyksestä kuin ammatillisen koulutuksen resurssien mittavasta leikkaamisesta ja sen jälkeen tehtävästä laajasta uudistamisesta ei käyty juuri minkäänlaista julkista keskustelua. Tällaisessa tilanteessa luulisi tarvittavan tutkimusta tai vähintäänkin selvityksiä tehtävien ratkaisujen pohjaksi. Olisi analysoitava huolellisesti sitä, mitä erilaisista ratkaisuista seuraa, verrattava eri maista saatuja kokemuksia jne.
Ammatillisen koulutuksen sektori on määrällisesti suuri, ehkä sen mittavuutta ei kovin yleisesti edes tunneta. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2015 ammatillisen koulutuksen piiriin laskettiin kuuluvan 325 085 opiskelijaa. Se oli ehdottomasti suurempi kuin ammattikorkeakoulujen (139 727 opiskelijaa) tai yliopistokoulutuksen sektori (157 436 opiskelijaa) ja kooltaan yli kolminkertainen yleissivistävään lukioon nähden (104 060 opiskelijaa).
Arvot ovat aina tekoja ja ne tulevat todeksi siinä tavassa, jolla yhteiskunta osoittaa taloudellista panostusta eri kohteisiin tai leikkaa niistä. Olen sitä mieltä, että koulutuksessa on kysymys arvovalinnasta, sanoi rehtori Tiina. Siksi sitä ei pitäisi koskaan tarkastella vain vääjäämättä eteen tulevana säästöpakkona.
Koulutuksen voi nähdä arvona ensinnäkin yksilölle, jolle koulutus on myös oikeus. Toisaalta koulutuksen voi nähdä arvona yhteiskunnalle, jonka hyväksi se ennen pitkää koituu. Kolmanneksi, hyvin koulutettu työvoima on myös kannattavaa, eli voittoa tuottavaa. Koulutetun työvoiman avulla saatava voitto ei kuitenkaan palaudu koululle, vaan sen korjaa esimerkiksi yritys, joka työllistää hyvin koulutetun työntekijän. Siksi tuntuisi tärkeältä, että päättäjät eivät ajattelisi ja tarkastelisi koulutusta vain menoeränä valtion ja kuntien budjeteissa, vaan kykenisivät näkemään sen koko monimutkaisessa kokonaisuudessaan.
Kelloalalla Suomessa on tapahtumassa selvää nousua. Siitä myös Pekka Haavisto tuntui olevan perillä. Hän oli ehkä hiljattain tutustunut siihen ja vaikutti asiasta innostuneelta.
Ehkä käsityövaltaisesti valmistettujen kellojen kysynnän nousu on osoitus sellaisesta käsityön arvostuksesta, joka on ominaista huonolaatuisilla massakulutustuotteilla kyllästetylle kulutusyhteiskunnalle. Ehkäpä käsityön, esineiden kestävyyden ja pitkäikäisyyden lisääntyvän arvostuksen aika alkaa olla yleisemminkin. Niin voisi toivoa.
Kansanedustaja Haavisto sai kuulla myös koulun toisesta, kelloseppälinjaa uudemmasta suuntautumisvaihtoehdosta, mikromekaanikkojen koulutuksesta. Se alkoi1990-luvulla, kun suomalaisen teollisuuden piirissä huomattiin, että teknologian kehityksen myötä alettiin tarvita entistä enemmän korkeatasoista käsityötä. Juuri teollisuuden edustajat pitivät Kelloseppäkoulua sopivana paikkana mikromekaanisten ja tarkkuusalojen koulutukselle.
Mikromekaanikkojen työllistäjissä on mm. konepajoja, innovatiivisia pienteollisuusyrityksiä, optisen alan yrityksiä, instrumenttiteknologian ja lääketieteen alojen yrityksiä sekä suomalaisia ja kansainvälisiä tutkimuslaitoksia. Kelloseppäkoulun rehtori ihmetteli myös sitä, mistä nämä yritykset jatkossa saavat tarvitsemansa koulutetun työvoiman, jos osaamisen taso koulutusleikkausten seurauksena romahtaa.
Käsityövaltaisen valmistuksen tarpeen lisääntyminen nykyisessä materiaalisessa tuotannossa ei ollut Pekka Haavistolle lainkaan vieras ajatus. Hän oli perillä myös siitä ns. nykyajan paradoksista, että varsinkin tulevaisuuteen tähtäävät korkean teknologian yritykset – jopa nanoteknologiaa hyödyntävät - tarvitsevat työvoimaa, jolla on korkeatasoista käsityön osaamista, hyvää mekaniikan tuntemusta ja tarkkuustyön taitajien kykyä itsenäiseen ongelmanratkaisuun.
Onhan tunnettua, että robotisaatio ja digitalisaatio aiheuttavat myös käsityön kysyntää. Ja jonkun on tietysti kaikki laitteet valmistettava, korjattava ja oltava niitä kehittämässä, sanoi Pekka.
Toisaalta maailmanlaajuisessa työnjaossa on tapahtumassa muutosta. Nyt kun valmistaminen esimerkiksi Aasiassa ei aina enää tulekaan halvemmaksi kuin Suomessa, niin monet yrityksethän ovat jo palauttamassa kokoonpanotuotantoaan takaisin Suomeen. Ja monet ovat sanoneet, että pienempien kuljetuskustannusten lisäksi täällä on jotain paljon tärkeämpääkin.
Ehkä meissä suomalaisissa on sitä luotettavuutta ja kärsivällisyyttä, sitä kuuluisaa suomalaista sisua, joka loppujen lopuksi sopii vakaaseen ja varmaan tuotantoon, hän sanoi.
Ja tämäkös sai kelloseppäkoululaiset hymyilemään. Kärsivällisyys ja oppiminen jatkuvien toistojen kautta kun on se tunnettu koetinkivi, jonka täällä jokainen opiskelija kohtaa. Eräs Kelloseppäkoulusta hiljattain valmistunut on verrannut tällaista ammatillisten perustaitojen oppimista muusikon tai urheilijan harjoitteluun. "Prosessihan menee niin, että kun teet jotain todella vaikeaa ensimmäistä kertaa, niin se on hidasta ja hankalaa, tuskin tuottaa kunnollista tulostakaan. Mutta kun teet sitä toista kertaa, niin alku meneekin jo paljon paremmin. Sitten kolmannella kerralla sujuu jo siitäkin vähän eteenpäin, kunnes lopulta koko biisi menee hyvin läpi." Siinä kärsivällisyys ja keskitymiskyky kasvavat ja sisu tuottaa tulosta.
Oli aika lähteä katsomaan, millaisia töitä talossa on juuri nyt tekeillä. Koulussa, jossa työn laadun suhteen ollaan tinkimättömiä ihan viimeiseen lastuun asti. Täällä keskittynyt tunnelma tarkoittaa tekemisen meininkiä.
Teksti: Liisa Kunttu | Kuvat: Heikki Kunttu | toteutus: monimediatoimisto KUTOMO |
Julkaisija: Kelloseppäkoulu | Vanha maantie 11, 02650 Espoo | Puhelin: +358 9 4355 770 |