Reima Koivukoski haastateltavana

Valmistamani käyntimalli on pikkukelloissa, esimerkiksi rannekelloissa käytetyn sveitsiläisen ankkurikäynnin käyntimalli suunnilleen seinäkellon koneiston kokoon tehtynä. Keksintönä tällä käynnillä on jo reilusti ikää, mutta se on edelleen yleisin ratkaisu mekaanisissa rannekelloissa. Myös taskukelloissa sitä on käytetty paljon, kertoo mallin tekijä Reima Koivukoski, kolmannen vuoden opiskelija Kelloseppäkoulun mikromekaniikan linjalta.

Miten tulit ryhtyneeksi tällaiseen projektiin, miten se oli mahdollista?

Meidän opiskeluohjelmaamme kuului jo viime vuonna kellon käyntimallin osien valmistusta. Mutta keväällä, kun oltiin jo toisen luokan viimeisellä kouluviikolla, päätin että pitäähän käyntimalli tehdä valmiiksi asti. Ja niin sitten ryhdyin tekemään sitä.

Ei se ihan normaalien oppituntien aikana voinut syntyä, koska opiskeluun kuuluu niin monen muun asian parissa työskentelyä, kellojen korjausta ja muita tehtäviä. Arvioisin, että mallin tekeminen on vaatinut ehkä noin 300 työtuntia. Asun koulun lähellä ja onneksi asuntola-asunnossamme on sen verran tilaa, että pystyin tekemään töitä myös kotona. Nyt minulla on kotona sorvikin, mutta se on ollut vain osan käyntimallin tekemisen ajasta.

Tein eri työvaiheista selvän suunnitelman ja aikataulun, se on ainakin auttanut työn valmistumista. Ehkä nuo projektityön asiantuntijat ovat ihan oikeassa korostaessaan suunnitelman ja työn ajoittamisen merkitystä, sanoo Reima hauskasti hymyillen.

Ajattelitko tähän projektiin ryhtyessäsi, että työstä voisi oppia aika paljon?

Ehdottomasti, ja kyllä tästä todella paljon oppikin. Suunnitelman ja aikataulussa pysymisen ja sillä tavalla myös työn valmistumisen kannalta on tosi tärkeätä, että on realistinen kuva omasta taitotasostaan. Kun oivaltaa, että meikäläinen ei esimerkiksi vuodessa mitenkään pysty saamaan yhtä paljon aikaan kuin vaikkapa Kari Voutilainen, niin ei jää viilaamaan liikaa jotakin kohtaa vaikka ei olisikaan siihen tyytyväinen. Silloin on vain edettävä seuraavaan työvaiheeseen.

Miten pääsit alkuun? Oliko mallista piirustuksia vai pitikö nekin tehdä itse?

Koululla on piirustukset tästä käyntimallista. Siinä vaiheessa kun koko luokka ryhtyi tekemään käyntimallin osia, me kaikki saimme kopiot valmiista piirustuksista. Piirustukset on tehty Kelloseppäkoulussa 1950-luvulla, silloin kun koulu sijaitsi vielä Lahdessa.

Mitkä olivat ongelmallisimpia tai jännittävimpiä työvaiheita?

Osien suuri määrä oli tietysti jonkinmoinen ongelma työskentelyn kannalta, mutta niiden kanssa pitää vain oppia toimimaan. Jännittäviä kohtia oli useita. Yksi niistä oli rellin sovitus akseliin. Relli on sellainen pieni, alle 20 hampaan ratas. Relliaihioon tehdään reikä, joka sitten pitää saada sovitettua akseliin. Se tapahtuu niin, että ensin akseli jäähdytetään sopivaan lämpötilaan ja sitten relli puolestaan kuumennetaan. Ja kun relli on sopivan lämmin, se laitetaan akselin päähän ja lyödään tölkillä kiinni. Lyönnin on oltava riittävän kova, mutta toisaalta ohueen relliin voi helposti tulla halkeamia. Siksi homma kyllä jännitti, mutta hyvin meni, halkeamia ei tullut.

Toinen jännittävä kohta oli jousikotelon ulkopään tolpan tekeminen. Jousikotelo on tietysti ensin valmistettava ja niitattava, mutta sitten tolpan sovituksen on oltava tarkka. Tolppa on tekemässäni mallissa suunnilleen taulunastan kokoinen, mutta sen sovitus ei saa olla liian väljä, sillä silloin se liikkuu. Kyllä sekin jännitti, mutta aika tyydyttävästi meni.

Ruuvien sinistys ei onnistunut, vaikka yritin. Sinistyksessähän on kysymys siitä, että teräksen pintaan saadaan lämpötilan avulla haluttu sinisen voimakkuus ja sävy. Minun yritykseni tuotti kuitenkin vain leopardimaisen laikukkaan pinnan. En saanut siitä tasaista ja ruuvit oli jätettävä sinistämättä. Asialla ei kuitenkaan ole tällaisen laitteen kannalta mitään merkitystä, teräspinnan väri on vain ulkonäköön liittyvä kysymys.

Myöhemmin opettaja Simo Ylitalo kertoi ongelman todennäköisesti johtuvan siitä, miten pitkälle terästä nykyisin seostetaan. Aiemmin kun teräs oli vähemmän seostettua, sen sinistämisessä ei ollut juurikaan ongelmia.

Käytitkö työssäsi koneellista työstöä, siis koulun CNC-konetta Kolibria?

Käyntiratas on valmistettu Kolibrilla. Muihin osiin sitä ei voinut käyttää, koska koneeseen ei ole niihin tarvittavia teriä. Ankkurin muoto on leikattu laserilla. Mutta näiden osien viimeistelyn ja viilaukset olen tehnyt käsin. Muut osat olen sitten valmistanut alusta lähtien käsityönä.

Käyntimallissasi on myös kaunis kaiverrus. Miten se on tehty?

Kaiverrukset teki kaivertajamestari Esa Siipilehto. Mallin huipulla oleva synteettinen rubiini löytyi puolestaan opettajamme Eemeli Pöysän avustuksella. Tällaisia vanhaan tapaan ruusuhionnalla hiottuja synteettisiä rubiineja ei nimittäin ollut lainkaan helppo löytää.

Mikä on käyntimalli?

Kellon käyntimalli on materiaalinen malli, suurennos kellon koneiston toiminnasta. Sen tarkoitus ei ole toimia ajannäyttäjänä. Erinomaisena havaintovälineenä käyntimalli on hyödyllinen erityisesti opetuksessa ja oppimisessa, mutta myös kelloalan keksintöjen välittämisessä tekijältä toiselle käyntimalleja on käytetty jo vuosisatoja. Suomessakin jo nykyistä Kelloseppäkoulua edeltävillä, alan opetusta antavilla kursseilla kelloteoriaa opiskeltiin käyntimallien avulla. Silloisissa kisällintutkinnoissa opinnäytetöinä tehdyillä käyntimalleilla oli merkittävä rooli.

1950-luvulla Kelloseppäkoulussa painotettiin käytännön työtä siten, että toisella luokalla kelloseppäopiskelijat tekivät grahamkäynnin mallin (englantilainen George Graham oli onnistunut 1700-luvun alussa parantamaan sylinterikäyntiä). Sitten kolmannella luokalla valmistettiin edellisvuonna opitun mukaisesti raakakoneistosta taskukello. 1960-luvulle tultaessa tilanne kelloalalla oli kuitenkin muuttunut jo niin paljon, että kellojen korjaus alkoi painottua valmistusta enemmän ja käyntimallien valmistaminen jäi pikemminkin yksittäisiksi tapauksiksi. Myös nykyisin Kelloseppäkoulussa opiskeltaessa käyntimalleilla on oma merkityksensä,

vaikka kokonaista lukuvuotta ei voikaan enää omistaa käyntimallin valmistamiseen. Esimerkiksi mikromekaanikkojen koulutuksessa, jossa kellot palvelevat laajempaa mekaanisen laitteen suunnittelu- ja valmistus opintokokonaisuutta, käyntimallien avulla opitaan mm. osien valmistusta, viimeistelyä ja muita työvaiheita. Kokonaisen käyntimallin tekemisestä voi tulla opiskelijalle myös projekti, joka laajenee koulutyön ulkopuolellekin. Näin kävi esimerkiksi Reima Koivukoskelle.

Kelloihin on kehitetty erilaisia käyntilaiteratkaisuja. Myös käyntimalleja on olemassa erilaisia käyntilaitteita sisältävistä koneistoista. Suomen Kellomuseossa (www.kellomuseo.fi) Espoossa voi tarkastella mm. sylinterikäynnin, ankkuri-, kronometri- ja tourbillonkäynnin malleja, jotka on tehty oppilastöinä Kelloseppäkoululla vuosina 1950–1953.

Historiallisesti mielenkiintoinen on myös Kellomuseossa esillä oleva, kelloseppä Saara Oksasen valmistama elegantti käyntimalli vuodelta 1938. Tällä kisällinnäytteellä Saara Oksasesta tuli ensimmäinen suomalainen naispuolinen kelloseppä, joka suoritti kisällintutkintoon johtavan kurssin ja jolle Helsingin Käsityö- ja Tehdasyhdistys myönsi kellosepän kisällin arvonimen.

Mitä teet seuraavaksi, onko nyt harjoittelun aika?

On, tässä vaiheessa kolmatta opiskeluvuotta on juuri sen aika. Lähden ylihuomenna kuukaudeksi Saksaan, Chemnitzin kaupunkiin kellontekijä Christian Klingsin oppiin. Otin useampaan paikkaan yhteyttä ja Klingsillä tärppäsi. Usein nämä meidän harjoittelupaikat ovat sellaisia, jossa Kelloseppäkoulun oppilaita on ollut ennenkin, mutta Klingsillä ei kelloseppäkoululaisia ole aiemmin ollut.

Christian Klingsin verkkosivuilla (www.christianklings.com) voi tutustua tähän kellotaiteilijaan, joka työskentelee yksin. Seuraavan kuukauden ajan häntä kuitenkin avustaa Reima Koivukoski Suomesta.

Osaatko saksan kieltä?

Enpä juuri tavallisia kohteliaisuusfraaseja enempää. Mutta osaan nyt sanan pölynimuri, der Staubsauger. Tämä piti katsoa, jotta saattoi kysyä sen käyttömahdollisuutta asunnossa, nauraa Reima.

Mutta Christian Klings puhuu hyvin englantia, hän on ollut hyvin ystävällinen ja luvannut tulla jopa rautatieasemalle vastaan. Olen järjestellyt harjoittelupaikkaan liittyviä käytännön asioita itsenäisesti, niihin ei ole ollut mitään valmista ratkaisua. Asunnon hankkiminen ei onneksi ollut kovin vaikeata, koska Chemnitz on yliopistokaupunki, jossa opiskelijoille on tarjolla suhteellisen edullisia asuntoja. Chemnitz oli muuten vuoteen 1990 asti nimeltään Karl-Marx-Stadt.

Entä miten sinusta tuli mikromekaniikan opiskelija Kelloseppäkouluun?

Menin lukion jälkeen suoraan armeijaan ja sitten armeijasta päästyäni hain muutamaan ammattikorkeakouluun ja Kelloseppäkouluun. Mutta kun pääsin Kelloseppäkoulun pääsykokeisiin ja sain jonkin verran tuntumaa kouluun, niin asia tuli minulle aivan selväksi. Mikään muu vaihtoehto ei tuntunut enää sen jälkeen kiinnostavalta. Enkä todellakaan kadu ratkaisuani.

Äitini keksi ehdottaa minulle Kelloseppäkouluun hakemista. Olen kyllä lapsena näperrellyt kaikenlaista, esimerkiksi lennokkien koottavia pienoismalleja. Mutta mikään varsinaisten koneiden rakentelija en ole ollut.

Mikä sinusta olisi tullut, ellei mikromekaanikko Kelloseppäkoulusta?

Minulle kävi niin, että kun en tullut yrittäneeksi yliopistoon ennen armeijaan menoa, niin ajattelin että voisin pyrkiä ensin ammattikorkeakouluun ja sitä kautta yliopistoon. Biologia ja nimenomaan meribiologia kiinnostaa minua. Tai sitten minusta olisi voinut tulla historianopettaja, historiakin kiinnostaa.

Entä tulevaisuus, mitä siitä ajattelet?

Tulevaisuuteen suhtaudun hyvin avoimesti. Juuri nyt haluan todellakin oppia lisää kelloista. Aion pyrkiä opiskelemaan lisävuodeksi kelloseppälinjalle Kelloseppäkouluun. Mutta sinne voi olla vaikea päästä, sillä oppilaspaikkoja lisävuodelle ei ole kovin montaa ja nyt on paljon hyviä hakijoita.

Olen voinut koulun ohella työskennellä Navigil Oy:ssa (www.navigil.com). Siellä valmistetaan korkean teknologian henkilökohtaisia turvalaitteita ja minulla on sielläkin vielä paljon oppimista. Joten voin ihan mielelläni jatkaa myös siellä työskentelyä valmistuttuani, jos sellainen tilanne tulee eteen.

Yleisesti ajattelen, että katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Liian omahyväinen ei pidä olla, realistinen käsitys omasta osaamisesta ja omista mahdollisuuksista on tärkeätä.

Lopuksi on vielä kysyttävä millainen kello on käyntimallin tekijällä?

Se on vielä vaiheessa, se on nimittäin kolmannen luokan varsinainen opinnäytetyöni. Siitä pitäisi tulla rannekello, mutta sellaiseksi se on aika iso. Voi se siis olla pieni taskukellokin.

Ja sitten onkin aika toivottaa Reimalle hyvää matkaa Saksan Chemnitziin.

Teksti: Liisa Kunttu | kuvat: Heikki Kunttu
monimediatoimisto KUTOMO

Kelloseppäkoulu | Vanha maantie 11, 02650 Espoo | Puhelin: +358 9 4355 770, Fax: +358 9 4355 7723 | kanslia@kelloseppakoulu.fi | www.kelloseppakoulu.fi