Reima Koivukoski

Kelloseppäkoulu ja sen opiskelijat ovat hyvässä maineessa maailmalla. Voitto saksalaisen A. Lange & Söhne kellotehtaan arvostetussa kansainvälisessä kilpailussa tuli jo toisena peräkkäisenä vuonna koulun opiskelijalle. Reima Koivukoski meni ja voitti vuoden 2015 kilpailun, jossa tehtävänä oli suunnitella ja rakentaa rannekelloon kalenteriviikkojen näyttö. (Voittanut kello kilpailun verkkosivulla.) Edellisen, vuoden 2014 kilpailun voitti Reiman kurssitoveri Torsti Laine, jota Luuppi haastatteli vuoden 2014 viimeisessä numerossa.

Näissä kilpailuissa koulun opiskelijat ovat Keski-Euroopan kellomaailman arvostettujen ammattilaisten arvioitavina ja edustavat omaa oppilaitostaan. Mutta he edustavat sitä myös päästessään kansainvälisiin työharjoittelupaikkoihin kartuttamaan kokemustaan. Tässä numerossa tapaamme Reiman ja puhelemme hänen kokemuksistaan sekä Langen kilpailussa että hänen Saksassa suorittamastaan työharjoittelusta. Haastattelimme Reimaa ensimmäisen kerran viime vuoden ensimmäisessä Luupin numerossa. Aiheena oli silloin hänen rakentamansa kellon käyntimalli, jollaiset ovat opiskelijatöinä jokseenkin harvinaisia.

Reima opiskelee parhaillaan neljättä vuotta Kelloseppäkoulussa. Valmistuttuaan viime vuonna mikromekaanikoksi kolmen opiskeluvuoden jälkeen, hän pyrki ja pääsi jatkamaan vielä yhdeksi vuodeksi kelloseppäopintojen pariin ns. jatkoluokalle. Mikromekaanikko voi näin suorittaa myös kellosepän tutkinnon ja kelloseppä puolestaan mikromekaanikon tutkinnon.

1. kilpailusta

Kaikki alkoi siitä, että tein viime keväänä täällä omassa koulussa järjestetyssä karsinnassa hakemuksen saksalaisen A. Lange & Söhne tehtaan järjestämään kilpailuun. Hakemuksessa piti pystyä tuomaan esiin omat taitonsa ja kykynsä osallistua kilpailuun ja juttu oli kirjoitettava englanniksi. Karsinnassa tulin sitten valituksi vuoden 2015 kilpailijaksemme. Paperini lähti A. Lange & Söhnelle rehtorin kirjoittamalla saatteella. Ja kun myös siellä arvioitiin, että täytän kilpailun vaatimukset, niin sain sitten kutsun yhdeksi kilpailuun osallistujaksi. (Ks. kilpailun verkkosivuja.)

Toukokuussa, kilpailun aluksi osallistujat yleensä pääsevät Langen vieraaksi Saksan Glashütteen, joka on pieni, noin 7000 asukkaan kaupunki lähellä Dresdeniä. Sinne minäkin lähdin ja siellä me saimme tavata Langen väkeä, tutustua tehtaaseen ja Langen ylläpitämään, Kelloseppäkoulua vastaavaan kouluun. Viiden päivän aikana me seitsemän valituksi tullutta kilpailijaa tutustuimme tietysti myös toisiimme, mikä oli hauskaa ja hyödyllistä ihan sinänsä. Yhteyksiä on jo ylläpidettykin. (Omista kilpailukokemuksistaan kertoo vuoden 2014 voittaja, Kelloseppäkoulun opiskelija Torsti Laine Luupin haastattelussa vuonna 2014.)

Vasta aivan vierailumme lopuksi saimme tietää tehtävämme, joka oli suunnitella ja rakentaa rannekelloon kalenteriviikkojen näyttö. Aikaa oli marraskuun alkuun. Tehtävä ei herättänyt minulle välittömästi mitään selvää ideaa, aika kauan sitä piti pohtia vielä kotiin palattuanikin. Ja naurattaa oikein, kun nyt muistan miten megalomaanisia suunnitelmia välillä pyörittelin päässäni!

Vähitellen suunnitelmani kuitenkin tarkentui ja tuli realistisemmaksi. Koulun loputtua toukokuussa ryhdyin tekemään kellon piirustuksia. Sainkin suunnitelmani ja piirustukset valmiiksi kesän aikana, niin että syksyllä koulun alettua pääsin heti työhön käsiksi. Ehkä konkreettinen suunnitelma auttoi siinä, että pysyin jotakuinkin aikataulussa. Vaikka aikaa oli kaikkiaan toukokuusta marraskuun alkuun, niin vasta koulun alettua elokuussa pystyin aloittamaan varsinaisen työvaiheen. Hankalia paikkoja kyllä tuli, mutta en onneksi joutunut missään vaiheessa aivan paniikkiin. Loppu oli sitten aivan hurja: purin ja kokosin ja purin ja kokosin. Lopulta tuli hetki jolloin tiesin työni olevan valmis. Siitä vain kello laatikkoon, kansi kiinni ja matkaan.

Hankalin vaihe työssä oli mekaanisten rakenteiden sovittaminen. Myös voiman riittävyydessä oli ongelmia. Materiaalien kanssa minulla ei ollut vaikeuksia. Käytin vain messinkiä ja terästä, joiden ominaisuudet tunnetaan hyvin. Varsinaisessa työvaiheessa tein suunnilleen puolet koneella, siis koulun CNC-koneella Kolibrilla. Puolet tein käsityönä.

Kilpailussa oli siis tehtävänä rakentaa ihan peruskoneistolla toimiva rannekello, jossa on viikkokalenteri. Ehkä noin puolet kilpailijoista ratkaisi asian mekaanisesti aika samalla tavalla, muilla oli erilaisia ratkaisuja. Jokainen kello oli kuitenkin aivan yksilöllinen kappale. Siellä oli kiinnostavia ratkaisuja. Esimerkiksi kilpailun sveitsiläisellä osallistujalla viikkokalenteri tuli esille nappia painamalla, muuten se ei ollut näkyvissä.

Minä suunnittelin ja rakensin kelloni näyttämään viikkokalenterin lisäksi myös Maan pyörimisakselin kallistumaa suhteessa ratatason kohtisuoraan. Tämä akselikulmahan aiheuttaa sen, että Maan vastaanottama Auringon säteily jakautuu vuoden mittaan eri tavalla Maan kiertäessä Aurinkoa radallaan. Sen ja sijaintimme takia meillä Suomessa on neljä selvästi toisistaan erottuvaa vuodenaikaa. Niinpä saatoin kelloa esitellessäni kertoa Suomen vuodenajoista ja kesäpäivän seisauksen aikaan osuvasta juhannuksestamme, jolloin tämä idea tuli mieleeni taivaalle katsellessani, nauraa Reima.

Kyllä kilpailussa oli jännitysmomentteja vielä työn lähettämisen jälkeenkin. Meille oli kerrottu, että kilpailun voitosta ilmoitetaan puhelimitse vain voittajalle ennalta kerrottuna päivänä. Eikä minulle kuulunut soittoa. Ajattelin, että ei tullut voittoa tässä kisassa, tuli vain joku sähköposti - ties mikä mainos. Siinä sähköpostissa kuitenkin luki, että olemme kadottaneet puhelinnumerosi, soita meille! Ja niin kuulin, että olin kuin olinkin voittanut kisan.

Vielä Saksaan matkustettuanikin Langen tuotantopäällikkö, todella sympaattinen henkilö muuten, onnistui häpsähdyttämään minua. Hän sanoi, että lähetit sitten meille rikkinäisen kellon. Mutta kertoi saman tien, että yksi kelloon kuuluva ratas oli irronnut matkalla. Se oli kuitenkin mennyt kevyesti painamalla paikalleen ja kello oli alkanut toimia moitteettomasti. Ilmeisesti kelloni oli näyttänyt heistä sen verran kiinnostavalta, että olivat kokeillet josko sittenkin toimisi. Sillä olkoon ratkaisu miten hieno ja omaperäinen tahansa, jos se ei toimi, niin kaikki kaatuu siihen. Olihan siellä juhlatkin, jossa sain vaihdettua myös paljon käyntikortteja. Ja sieltä saadulla palkintosummalla, 10000 eurolla on kyllä merkitystä opiskelijabudjetissa.

2. työharjoittelusta

Noin vuosi sitten kolmannen vuoden mikromekaniikan opiskelija Reima lähti kuukaudeksi työharjoitteluun Christian Klingsin pajalle, joka oli silloin Saksan Chemnitzissä. Kaupunki sijaitsee Dresdenin lähellä ja kuuluu Saksan perinteikkääseen ”kelloalueeseen”, samoin kuin Langen tehdas Glashüttessä. Christian Klings suunnittelee ja valmistaa uniikkeja rannekelloja erilaisilla komplikaatioilla. Hän käyttää työssään pelkästään perinteisiä käsityömäisiä välineitä ja menetelmiä. Hänen kellonsa ovat kuitenkin kaikkea muuta kuin yksinkertaisia, ne vaativat erittäin pitkälle kehittyneitä mekaanisia taitoja ja kykyjä. Usein hänen kellonsa vaativatkin suuren määrän edeltävää tutkimustyötä ja kokeita.

Reima kertoo, että Christian Klingsillä on työssään selvä rajaus: hän tekee yhtä kelloa vuoden ajan. Ja hänen valmistamansa kellot ovat kirjaimellisesti uniikkeja, lajissaan ainoita kappaleita. Edes kahta samanlaista kelloa hän ei tee. Hänellä on oma asiakaskuntansa, johon kuuluu enimmäkseen keräilijöitä. Kerran eräs heistä yritti tilata kymmenen samanlaista kelloa, mutta sai kuitenkin vain yhden. Persoonallinen käsityöläinen on valinnut selvän toimintalinjan ja rajauksen ja hän pitää siitä kiinni. (Lisää Christian Klingsistä ja hänen kelloistaan osoitteessa www.christianklings.com )

Työharjoitteluni Saksassa oli hieno kokemus, sanoo Reima. On todella vaikuttavaa, miten paljon sitä saakaan aikaan kun jättää kaikki normaalit kuviot täällä ja menee tilanteeseen, jossa keskittyy vain työhön. Yksi kuukausi tuntui kaikessa intensiivisyydessään paljon pidemmältä kuin mitä kalenteri näyttää. Christian Klingsin työhuoneella sain ihan uutta näkökulmaa moniin asioihin. Kokemus auttoi myös selvittämään omia näkymiä ja sitä, mitä haluan jatkossa oppia. Tietysti opin siellä uutta myös työmenetelmistä, esimerkiksi uusia viimeistelytekniikoita ja muuta vastaavaa. Ja työtavoissakin oli eroja: täällä esimerkiksi kiillotukset tehdään tinalevyn päällä, siellä käytettiin akryylilevyä.

Kun menin, olin saanut tehtäväkseni suunnitella ja piirtää 3/4 sillan etukäteen. Se piti sitten valmistaa prototyypiksi. Sehän oli mikromekaanikolle ihan luonteva työ. Oli myös luontevaa tehdä se juuri Klingsin ohjauksessa, sillä kellon käyntien suunnittelu kuuluu hänen erityistaitoihinsa. Sain häneltä todella hyvää ohjausta, myös vaatimustasoa työn suhteen oli. Kun olin tehnyt aihion työtäni varten, hän kysyi oliko se mielestäni hyvä. Sanoin, että oli se minusta aika hyvä. Hän katsoi minua ja sanoi: ”Tee uusi!”

Saksan kieltäkin ehdin vähän oppia ja sain tutustua sikäläiseen kulttuuriin. Etäältä katsoen helposti ajattelee, että Saksa muistuttaa niin paljon Suomea, että tuntuuko se oikein ulkomaaltakaan. Mutta kyllä se tuntui, lähietäisyydeltä sen vasta näkee. Pääsin tutustumaan sikäläisiin kelloseppiin ja sain kiinnostavia kontakteja. Tapasin mm. Max Rüttingerin, joka huoltaa taskukelloja ja rakentaa seinäkelloja (http://www.uhrenwerkstatt-dresden.de )

Christian Klings muutti sittemmin Wechselburgiin, joka on kohtalaisen lähellä Chemnitziä. Hän jopa tarjosi minulle osaa työtilastaan, jossa voisin työskennellä itsenäisenä yrittäjänä. Mutta minulla ei ole vielä sellaisen päätöksen aika. Tulen kuitenkin säilyttämään kontaktin Klingsiin, me tulimme hyvin toimeen keskenämme. Mutta nyt minun on vielä kerättävä erilaisia kokemuksia ja opittava monenlaista uutta.

Nyt olen lähdössä neljännen opiskeluvuoden työharjoitteluun viideksi viikoksi. Tällä kertaa Sveitsin Môtiersiin Kari Voutilaisen ateljeehen. (Kari Voutilainen mm. voitti taas viime vuonna ”kelloalan Oscarin" eli Grand Prix d'Horlogerie de Genève miesten kello -sarjan, http://www.voutilainen.ch ) Sveitsistä käsin saatan tietysti käydä tapaamassa myös muita uusia kontaktejani Keski-Euroopassa, tai siellä päin työskenteleviä suomalaisia.

Keväällä neljäs opiskeluvuoteni Kelloseppäkoulussa päättyy, siksi minunkin on pitänyt jo suuntautua jatkoon. Vaikka eihän tästä koulusta, kukaan haluaisi lähteä pois! Tämä on itse asiassa paljon enemmän kuin koulu, tämä on yhteisö, joka on samalla arvokas tieto- ja taitopankki. Myös Christian Klingsiin teki suuren vaikutuksen täällä saamamme koulutuksen laaja-alaisuus ja taso, kun kerroin siitä hänelle tarkemmin. Hän hämmästeli myös sitä, että täällä on mm. kuvat ja kaaviot kaikista Brequetin spiraalimalleista.

Kun kuulee sanottavan, että koululla on hyvä maine, niin se jää kuitenkin vielä hyvin yleiselle tasolle. Mutta kun tapaa alan ihmisiä ulkomailla ja kertoo olevansa Suomen Kelloseppäkoulusta, niin kyllä sen maineen kokee ihan eri tavalla. Kummasti se tekee vaikutuksen. On kuin ovi avautuisi heti, kulunutta sanontaa käyttäen 'sinut otetaan avosylin vastaan'.

Niin kuin olen jo sanonutkin, niin on paljon asioita, joita seuraavaksi haluan oppia. Ajattelin, että juuri nyt on paras hakeutua sellaiseen työpaikkaan, jossa voi myös tehdä iltatöitä. Palkka ei tässä vaiheessa ole minulle se tärkein, vaan se että pääsen oppimaan, kokeilemaan ja lisäämään omia taitojani ja kykyjäni. Esimerkiksi Keski-Euroopassa voi sentään asua ihan kohtuullisellakin hinnalla, kun tyytyy vaikka kimppakämppään. Kun aloin miettiä, minne oikein lähettäisin työhakemuksia, niin keksin yksinkertaisen ratkaisun: katsoin netistä joukon kuuluisimpia kelloseppiä ja ryhdyin lähettämään heille hakemuksia. Katsotaan, kuinka käy.

Vuosi sitten tavatessamme Reima kertoi olleensa kiinnostunut myös biologian, etenkin meribiologian tai historian yliopisto-opinnoista ennen kuin haki Kelloseppäkouluun. Mikähän mahtaa olla tilanne nyt? Näyttää siltä, että tällä alalla olen tiukasti, sanoo Reima iloisesti virnistäen.

Kysymme vielä, mitä hän haluaisi sanoa niille, jotka harkitsevat Kelloseppäkouluun hakeutumista. Hakekaa ihmeessä, ehdottomasti kannattaa! Eikä jakoa kelloseppä- ja mikromekaanikkolinjaan kannata kovin paljoa miettiä. Täällä ollaan kuitenkin kaikki samaa joukkoa ja voidaan oppia ristiin, molemmilta linjoilta. Ja mahdollisuus pyrkiä jatkamaan opiskelua neljänneksi vuodeksi sillä toisella linjalla, jota ei ole alusta lähtien opiskellut, on ihan loistava.

Eikä Reiman tavattuaan epäile hetkeäkään hänen sanojaan. Hän on hyvä esimerkki kyvyistä, jota tämä oppilaitos tuottaa. Myös kyvystä solmia kontakteja ja verkostoitua yli oman maan rajojen.

Teksti: Liisa Kunttu | kuvat: Heikki Kunttu
toteutus: monimediatoimisto KUTOMO

Kelloseppäkoulu | Vanha maantie 11, 02650 Espoo | Puhelin: +358 9 4355 770, Fax: +358 9 4355 7723 | kanslia@kelloseppakoulu.fi | www.kelloseppakoulu.fi

< etusivulle