Opiskelija ja opettaja

Juha Kauppinen on opettanut Kelloseppäkoulussa vuodesta 1988. Axel Peräneva valmistuu kellosepäksi keväällä 2017.

Tämän kevään haku Kelloseppäkoulun koulutusohjelmiin päättyy 14.3.2017. Koulun kolmannen vuosikurssin kelloseppälinjan opiskelija Axel Peräneva ja hänen vuosikurssistaan vastaava opettaja Juha Kauppinen kertovat omista kokemuksistaan koulussa. Myös siitä, miten he tulivat aikanaan pyrkineeksi juuri Kelloseppäkouluun.

Kelloseppäkoulun opiskelijoissa on paljon eri ikäisiä. Suuri osa tulee kouluun suoraan peruskoulusta tai lukiosta. Joillakin on takanaan jo jonkin toisen alan ammatillista koulutusta ja myös sen mukaista työelämässä toimimista. Axel Peräneva kuuluu viimemainittuihin. Hänellä oli jo yksi ammatillinen tutkinto ja työpaikka. Silti hän tunsi niin suurta vetoa kellosepän ammattiin, että päätti hakea Kelloseppäkouluun.

Juha Kauppinen on pesunkestävä kelloseppäkoululainen ja kokenut kellosepäntaidon opettaja. Hän tuli opiskelijaksi Kelloseppäkouluun vuonna 1982 ja valmistui kellosepäksi 1985. Pari vuotta Juha ehti tehdä alan töitä Turussa, kun häntä jo pyydettiin hakemaan opiskelupaikkaansa opettajaksi – johon tehtävään hänet myös valittiin. Juha on toiminut opettajana Kelloseppäkoulussa vuodesta 1988 lähtien.

Kouluun pyrkiminen ja pääsykokeet

Mitenkä minä tulin pyrkineeksi Kelloseppäkouluun? No, olin opiskellut ja valmistunut tradenomiksi ammattikorkeakoulusta liiketaloustieteen linjalta. Olin alan töissä kotipaikkakunnallani Kokkolassa, kirjanpitäjänä. Viihdyin kyllä työssäni, mutta toisaalta tunsin että jotakin puuttui. Nuorempana olin rassaillut autoja ja tehnyt yleensäkin kaikenlaista käsilläni. Ehkä se puuttuva, jota kaipasin oli juuri käsillä tekeminen.

En ollut lainkaan suunnitellut uuteen koulutukseen hakeutumista, kun satuin lukemaan jutun ehkä kaikkein kuuluisimmasta suomalaisesta kellosepästä, Sveitsissä työskentelevästä Kari Voutilaisesta. Se juttu kolahti, niin että innostuin todella. Hakuaika Kelloseppäkouluun oli sopivasti lähellä, joten ryhdyin toimeen ja laitoin hakupaperit, kertoo koulun kelloseppälinjan kolmannen vuosikurssin opiskelija Axel Peräneva.

Hänen opettajansa, Juha Kauppinen kertoo oman opintiensä ammattiin alkaneen hiukan samaan tapaa kuin Axelilla. Olin armeijassa kun näin, että haku Kelloseppäkouluun oli ajankohtainen. Tietysti mieleeni tuli, että pääsykokeet olisivat hyvä syy saada lomaa, naurahtaa Juha. Olin kyllä harkinnutkin kellosepän uraa, mutta toisena vaihtoehtona minua kiinnosti urheilu. Lähetin paperit Kelloseppäkouluun, sain kutsun pääsykokeisiin ja läpäisin karsinnan. Sain opiskelupaikan myös Jyväskylästä, sieltä olisin valmistunut kuntohoitajaksi. Kelloseppäkoulun pääsykokeet olivat kuitenkin jo saaneet minut vakuuttuneeksi, että tämä on minun alani.

Pääsykokeet olivat siihen aikaan kaksipäiväiset niin kuin nykyisinkin, mutta silloin osa osallistujista karsittiin jo ensimmäisen koepäivän perusteella, vain osa sai jatkaa. Nythän kaikki osallistuvat molempiin koepäiviin, kertoo Juha.

Mutta kyllä ne pääsykokeet jännittivät, sanoo vajaa kolme vuotta sitten kokeisiin osallistunut Axel. Vaikka ei olisi tarvinnut, kun kerran kutsussakin oli sanottu, ettei niihin voi mitenkään valmistautua. Mutta kun kokeet olivat jotain ihan muuta kuin mitä olin kuvitellut. Aiempi kokemukseni ja käsitykseni pääsykokeista oli sellainen, että niissä vain käväistään tekemässä joku tehtävä, ollaan vähän haastateltavana ja koko homma kestää puoli päivää.

Täällä Kelloseppäkoulussa oltiin kaksi kokonaista päivää. Tarkkaan annetussa ajassa suoritettavia tehtäviä oli ihan kunnolla, kaikkiaan ainakin neljä tuntia ja lisäksi oli muitakin kädentaitotehtäviä. Sitten olivat psykologiset testit. Ja kun lopuksi pääsi haastateltavaksi, se tuntui mukavalta. Kiinnostus koulua kohtaan vahvistui entisestään.

Pääsykokeiden merkityksen ymmärtää kyllä hyvin sitten jälkeenpäin. Tarkoitushan on testata sitä, onko hakijalla riittäviä käden taitoja. Mutta myös sitä, onko hänellä edellytyksiä sietää painetta, olla kärsivällinen ja kyetä keskittymään. Näitä taitoja ja ominaisuuksia sitten myös harjaannutetaan koko kolmen vuoden opiskeluajan, sanoo Axel.

Vanha viisaus on, että kukaan ei ole kelloseppä syntyessään. Eikä koulun pääsykokeissa edellytetä, että hakija osaisi jotakin ammattialaan liittyvää taitoa tai tekniikkaa jo etukäteen. Hakijalle itselleen pääsykokeet toimivat tärkeänä varmistajana siitä, ettei hän lähde opiskelemaan itselleen huonosti sopivaa alaa.

Pääsykokeiden yhteydessä tehtävässä haastattelussa hakija saa lisää tuntumaa Kelloseppäkoulusta. Hän voi myös esittää toivomuksen siitä, haluaako ensisijaisesti kelloseppä- vai mikromekaanikkolinjalle. Toisin sanoen, valitsisiko hän mieluummin kelloalan vai mikromekaniikan koulutusohjelman kello- ja mikromekaniikan perustutkinnosta.

Axel kertoo, että kun koulu alkoi, opiskelutovereihin tutustui nopeasti. Ehkä myös yhteiset pääsykokeet vaikuttivat siihen, että jo yhdessä päivässä 'meidän luokka', 14 opiskelijan ryhmä, tuntui täysin tutulta. Kauaa ei kestänyt myöskään tutustuminen koulun koko oppilasyhteisöön. Tämä on pieni koulu. Eikä täällä aina edes muista kuka on kelloseppä- ja kuka mikromekaanikkolinjalla. Kaikkien kanssa tulee juteltua, kaikki ovat kiinnostuneita samanlaisista asioista. Ja vaikka ikäerot opiskelijoiden välillä voivat täällä olla hyvinkin suuret, niin opiskelutilanteessa kaikki ovat ihan samalla viivalla ja suhtautuvat toisiinsa tasavertaisina. Se on mahtava asia.

Juha sanoo väliin, että sinä Axel olet myös niin sosiaalinen. Totta kai sekä meissä ihmisissä että eri ryhmissä on eroja. Usein yksikin ihminen saattaa vaikuttaa paljon siihen, minkälainen ns. tekemisen meininki luokassa lähtee syntymään. Mutta on todellakin niin, että vaikka Kelloseppäkoulu on pieni oppilaitos, niin yhteisönä se on laaja. Se toimii vielä senkin jälkeen, kun koulusta on jo valmistuttu. Esimerkiksi koulun eri tilaisuuksissa käy aika paljon koulun vanhoja kasvatteja. Jotkut sanovatkin, että tämä ei olekaan pelkkä koulu, vaan yhteisö ja osaamiskeskus, jolla on toimivat yhteydet omilla aloillaan toimiviin koulun entisiin oppilaisiin.

Opettamisesta

Jotakin koulun ilmapiiristä kertonee myös se, että kaikki ammattiaineiden opettajat ovat itse Kelloseppäkoulun kasvatteja, huippuja alallaan.

En koskaan itse ajatellut, että minusta voisi tulla opettaja, sanoo Juha. Pikemminkin kävi niin, että polku valitsi minut enkä minä polkua. Ehdin olla vajaat kolme vuotta kellosepän töissä Turussa, kun koulusta soitettiin ja minua kehotettiin hakemaan täällä vapautuvaa opettajan paikkaa. Päätös piti tehdä nopeasti, minut valittiin ja melkein heti valintani jälkeen lähdin sitten jatko-opintoihin Sveitsiin. Olin 26-vuotias, kun tulin tänne opettajaksi.

Kelloseppäkoulussa yhdestä vuosikurssista vastaa yleensä sama opettaja, joka seuraa ryhmää kaikkina kolmena vuonna. Pitkään ja eri tasoilla jatkuva opettaja-oppilas suhde mahdollistaa sen, että opiskelija saa juuri hänelle sopivaa henkilökohtaista ohjausta ja lähiopetusta. Kolmen vuoden aikana syntyy osaamista, jonka saavuttamiseen ei ole oikotietä. Kello- ja mikromekaniikan alan korkean käsityön ammateissa osaamisen taso on suoraan verrannollinen opiskeluun käytettyyn aikaan ja lähiopetuksen määrään siinä. Siksi noin kaksi kolmasosaa opinnoista on käytännön työtä, yksi kolmasosa ammattiin liittyvää teoriaa ja yleisaineita.

Koulussa annettava opetus on lähiopetusta myös siinä mielessä, että kyse on tarkkuustyöstä. Työn kohde on useimmiten niin pieni, että se näkyy vain luupilla tarkasteltaessa. Tarkkuustyön pieneen mittakaavaan opiskelija pääsee kutenkin tottumaan ja harjaantumaan luontevalla tavalla: ensimmäisen vuoden aikana työpainotteisen opetuksen kohteena ovat isot seinäkellot, joita korjataan ja huolletaan. Toisena vuonna vastaavaa tehdään taskukelloille ja vasta kolmantena vuonna kohteena ovat erittäin pienistä osista koostuvat rannekellot.

Opiskelusta

Ensimmäinen opiskeluvuosi ja ihan se ensimmäinen syksy on monella tavalla koko opiskelun perustan rakentamista, kertoo Juha. Silloin opitaan kaikki perusasiat ja -tekniikat. Niitä opetellaan valmistamalla omat käsityövälineet, vaikka totta kai myös koneilla työskentelyä harjoitellaan. Silloin ryhdytään heti harjoittamaan myös kärsivällisyyttä, pitkäjännitteisyyttä ja sitä erityistä mielentilaa, joka on kellosepän työskentelyn a ja o. Siihen kuuluvat yhtä lailla looginen, järjestelmällinen työskentely kuin työohjeiden huolellinen noudattaminenkin. Ne kaikki edesauttavat sitä, että kaiken keskiössä on itse työ ja sen asettamat vaatimukset, sanoo Juha.

Sillä, että kelloseppä pystyy itse valmistamaan tärkeät käsityön tekemisen välineensä on myös symbolista merkitystä. Ne ovat merkkinä käsityön korkeasta laadusta ja sen arvostamisesta – myös oman ammatin ja sen asettamien vaatimusten oikeanlaisesta arvostamisesta.

Kolmantena vuonna päästään sitten valmistamaan omaa kurssikelloa, sanoo Axel ja hymyilee tyytyväisenä. Nyt saa tehdä – ja pitää onnistua tekemään – toimiva spiraali. Onhan tämä koko kolmivuotisen opiskelun huipentuma. Minun kellooni tulee iso taskukellon koneisto, mutta teen siitä kuitenkin rannekellon. Aika mukavaa, että pääsee käyttämään itse tekemäänsä kelloa. Oman kellon suunnittelu ja tekeminen vaatii todella jo aika pitkäjänteistä ajankäytön suunnittelua ja koettelee aikataulussa pysymistä. Kellon suunnitteluhan aloitettiin jo toisella luokalla ja siitä on nyt sitten itse vastuussa, vaikka totta kai opettaja on edelleen tukena. Luulen että tässä vaiheessa jokainen jo ymmärtää miten tärkeätä kärsivällisyys on tässä hommassa. Ja epäonnistumisen sietäminen, itse asiassahan juuri niiden kautta useimmiten edetään.

Virheet ovatkin usein paras opettaja, sanoo Juha-opettaja. Ja on se vain niin hienoa, sitten kun jonkin mekaanisen yksityiskohdan oivaltaa ihan siinä omassa työssään. Että näinhän se menee! Ennen oli vain se kuuluisa harmaa aavistus asiasta, jatkaa Axel.

Kun ulkopuolinen juttelee Juhan ja Alexin kanssa, ei ole jää epäilystäkään siitä, etteikö heidän suhteensa olisi kaikinpuolisesti hyvä opiskelija-opettaja suhde, mukava ja sympaattinen. Sellaisista Kelloseppäkoulu onkin kuuluisa.

Juttelemme hetken myös siitä, miksi kouluun pyrkii paljon enemmän mies- kuin naispuolisia hakijoita, vaikka toisinkin voisi olla. Axel kertoo, että hänen luokalleen valittiin alun perin neljä tyttöä ja kymmenen poikaa. Ehkä sillä autojen ja mopojen rassausharrastuksella on vieläkin niin suuri vaikutus. Ehkä sen perustella ajatellaan, että mekaniikka olisi tytöille jotenkin vaikeampaa ymmärtää, mitä se ei todellakaan ole. Lisää naisellista älyä ja mekaniikan tajua kouluun vain, hän sanoo.

Lopuksi kysymys kummallekin siitä, mikä Kelloseppäkoulussa opiskelussa ja opettamisessa on ihan parasta, jos pitää valita vain yksi asia. Opetuksen ja opiskelun laatu, sanoo Axel. Se, miten hyvää palautetta saan työpaikoilta, kun meidän opiskelijamme ovat työharjoittelussa, se on parasta, sanoo Juha.

Entä mikä voisi koulussa olla paremmin? En kyllä keksi mitään, sanoo Axel. Rahaa toivoisin koululle, sanoo Juha. Mutta sepäs onkin iso kysymys. Siitä ja koulun opiskelijoiden hienosta reagoinnista asiaan voi lukea myös tästä Luupista.

Teksti: Liisa Kunttu | Kuvat: Heikki Kunttu | toteutus: monimediatoimisto KUTOMO |

Julkaisija: Kelloseppäkoulu | Vanha maantie 11, 02650 Espoo | Puhelin: +358 9 4355 770 |