Mikromekaanikko
Milla Sihvonen
Mikromekaanikko Milla Sihvonen työskentelee Espoon Leppävaarassa, yrityksessä nimeltä Oxford Instruments Analytical Oy. Espoon yksikkö on osa tunnettua, maailmanlaajuista tuotanto- ja kehittämisyhtiötä. Se ei sijaitse Suomessa sattumalta, sillä sen tunnetuimpien tuotteiden, XRF-laitteiden varhaiset edeltäjät kehitettiin ja valmistettiin aikanaan Outokumpu Oy:ssä ja Metorex Oy:ssä. Milla on saanut ammatillisen peruskoulutuksensa Kelloseppäkoulussa, josta hän valmistui mikromekaanikoksi vuonna 2001. Milla on tullut vuonna 2004 Espoon yksikköön, jossa hän on ehtinyt toimia jo useammassakin tehtävässä. Nykyisin hän on tuotannon tiiminvetäjä (Production Team Leader). Millan lisäksi Oxford Instruments Analytical Oy:ssä työskentelee seitsemän muuta Kelloseppäkoulusta valmistunutta mikromekaanikkoa ja kaksi kelloseppää. Myös osan heistä tapaamme tämän jutun yhteydessä.
”Meillä Espoon yksikössä on detektorien ja lasereiden tuotanto. Täällä tehdään myös niiden ja käsikäyttöisten analysaattoreiden tuotekehitystä. Joukkomme ei kuitenkaan ole suuren suuri, meitä on täällä alle 60 henkeä kahdessa kerroksessa ja yhteistyömme on saumatonta.” Mutta jotta päästäisiin Espoossa tehtävään tuotantoon, Milla kertoo ensin Oxford Instrumentsin valmistamista analysaattoreista, XRF-laitteista ja LIBS-laitteista, joiden eräänlaisia ydinosia detektorit ja laserit ovat.
XRF-laitteet ovat analysaattoreita, jotka toimivat röntgenfluorenssimenetelmällä. Niillä pystytään tunnistamaan ja analysoimaan alkuaineita. Laitteita on käytetty paljon esimerkiksi taideteosten tutkimisessa. ”Monille ihmisille nämä XRF-laitteet ovat kuitenkin tutumpia amerikkalaisista rikossarjoista", Milla nauraa. "Harvemmat sen sijaan tietävät, että meidän laitteitamme on käytetty myös avaruustutkimuksessa. Meillä oli ennen jopa erillinen avaruusosastokin, nyt sen alan tietämys on yhdistetty tuotekehitysyksikköömme.
Laitteillamme on aika perustavanlaatuinen merkitys materiaalien kierrätyksessä ja uudelleenkäytössä. Niitä käytetään ennen kaikkea metallien erotteluun. Esimerkiksi Kuusakoski Group Oy on yksi suurista suomalaisista käyttäjistämme. Mutta meillä on asiakkaita oikeastaan kaikkialla maailmassa, esimerkiksi Kiinassa ja Intiassa. Kiina onkin yksi suurimmista markkinoistamme. Tällaisessa kierrätystä palvelevassa käytössä suuri etu on se, että laitteet ovat käsikäyttöisiä, siis helppoja käyttää. Laboratorioissa käytetään enemmän raskaampia, rakenteeltaan erilaisia pöytämalleja. Niitä käytetään esimerkiksi prosessien laadunvalvonnassa.
Uutena tutkimusalueena meillä ovat LIBS -laitteet. Ne ovat analysaattoreita, niin kuin XRF-laitteetkin, mutta toimivat lasertekniikalla. Siksi niihin ei tarvita esimerkiksi säteilylupaa. Ne sopivat paremmin kevyiden alkuaineiden analysointiin ja niitä voi käyttää monenlaisissa sovelluksissa. Niiden pulssimaisesti toimivasta laserista jää kuitenkin pieni jälki tutkittavaan kohteeseen, toisin kuin XRF-laitteista.
Laserit kootaan omassa puhdastilassa. Siellä tarvitaan suojalasit.
On ollut valtavan kiinnostavaa olla mukana uusien LIBS-laitteiden tuotekehittelyssä ja tuotannon suunnittelussa alusta lähtien. Yrityksemme tuotekehitys tekee yhteistyötä esimerkiksi VTTn (Teknologian tutkimuskeskus), STUKin (Säteilyturvakeskus), ESAn (Euroopan avaruusjärjestö) ja CERNin (Euroopan hiukkastutkimuskeskus) kanssa.
Meillä täällä Espoon yksikössä – Oxford Instruments Analytical Oy -yksikössä – ei siis valmisteta kokonaisia analysaattoreita, vaan ainoastaan detektoreita ja lasereita. Itse laitteet kootaan ja rakennetaan Oxford Instrumentsin muissa maissa olevissa yksiköissä.”
Kuvassa Rea ja Satu työskentelevät detektorituotannon puhdastllassa.
Puhdastila on keskeinen paikka detektorien tuotannossa, siellä tehdään pääosa tuotannon työtehtävistä. Puhdastilassa tapahtuu detektoreiden kokoaminen, ostetuista ja täällä valmistetuista komponenteista. Materiaalit viedään sinne erityisen puhdistusvaiheen läpi. Ja kun detektorit on koottu, ne viedään pumppuihin, joissa niihin vedetään tyhjiö viimeistenkin epäpuhtauksien poistamiseksi. Sieltä ne viedään koonti- ja testaustilaan, minkä jälkeen ne ovat valmiit toimitettavaksi eteenpäin.
Valmis detektori
Myös Milla tuli alun perin mikromekaanikoksi detektorien tuotantotiimiin, työskentelemään puhdastilassa. Silloin tilanne oli kuitenkin toinen kuin nyt, silloin yksikkö toimi vielä nykyisiä edeltäneissä tiloissa. Muutto Leppävaaraan uusiin tiloihin tapahtui kaksi vuotta sitten, perinpohjaisen suunnittelun tuloksena. Nykyinen tuotantotiimi on saanut itse suunnitella tuotantotilat, samoin kuin koko työprosessin ja työjärjestyksenkin. Korkealla puiden latvojen yläpuolella sijaitsevat työtilat ovat valoisat ja avarat. Myös puhdastilaan saatiin näkymä ulos, kun sen viereiseen käytävään tehtiin lattianrajaan asti ulottuva, tuotantotiimin toivoma ikkuna.
Kun kuuntelee Millaa, tuntuu että hän tuntee Espoon yksikön toiminnan perin pohjin. Toisin sanoen hänellä on "haju koko tuotannosta ja tuotekehityksestä”. Sitä hän sanoo nykyisten tehtäviensä vaativankin. Myös kokemusta Millalle on kertynyt, sillä toimittuaan ensin mikromekaanikkona tuotannossa hän ryhtyi hoitamaan tilauksia ja tekemään loppumittauksia detektoreille. Siinä vaiheessa myös työohjeiden päivitykset olivat hänen vastuullaan. Jonkin ajan kuluttua Milla huomasi kaipaavansa piirtämistä, jota oli tehnyt paljonkin aiemmassa työpaikassaan - ja sitä järjestyi. Hän ryhtyi suunnittelemaan jigejä tuotantoon ja tekemään välillä myös piirustuksia tuotekehitykselle sekä huolehtimaan kaikenlaisesta dokumentoinnista. Silloin hänen nimikkeensä oli Documentation Specialist. ”Seuraavassa vaiheessa aloin olla entistä enemmän tekemisissä laadunvalvonnan kanssa ja nimikkeekseni tuli Production Engineer, vaikka en olekaan insinööri, kertoo Milla. Sitten marraskuusta 2013 lähtien tehtävänimikkeeni on ollut Production Team Leader, eli olen työskennellyt detektori- ja lasertuotannon tiiminvetäjänä.”
Mitä tuotannon tiiminvetäjä tekee?
”Lähtökohtana ja ytimenä on tietysti tuotantotiimimme, joka on kerta kaikkiaan timanttinen" sanoo Milla ja hymyilee leveästi. "Tiimissäni työskentelee minun lisäkseni tällä hetkellä viisi ihmistä. Kaikki ovat mikromekaanikkoja, niin kuin minäkin. Tiimiin voi luottaa täydellisesti. Minä pidän huolta tuotannon puitteista – ohjeista, laitteista, työkaluista ja kapasiteetista – ja tuotantomäärien suunnittelusta. Joskus pääsen osallistumaan myös prosessien suunnitteluun. Ihan parasta työssä on, että jokainen työpäivä on erilainen. Ja aina on mahdollisuus kehittää uutta, harvinaisen inspiroivassa ympäristössä.
Tuotantotiimi: ylinnä Petra (vasemmalla) ja Sanna (oikealla) keskellä Rea (vassemmalla) ja Satu (oikealla) alinna Kaisu (vasemmalla) ja Milla (oikealla)
En tietenkään tee kaikkea itse ja yksin, mutta yritän pitää langat käsissäni. Pidän esimerkiksi huolta siitä, että työohjeet ovat ajan tasalla ja laitteet kalibroituina ja huollettuina. Minä myös aikataulutan työt tiimille, joka työskentelee pääosin puhdastilassa. Jos prosessissa tulee ongelmia, minun tehtäväni on pelastaa tilanne järjestämällä työt uudelleen. Minä ikään kuin varmistan tiimin työskentelyn kaikenlaisin keinoin. Teen joskus vieläkin myös testausta ja muuta laaduntarkkailua, ihan komponenttitasolla. Viat ja reklamaatiot kuuluvat myös osin minulle. Tuotekehitys on siinä suurena tukena.
Toimin eräänlaisena linkkinä moneen suuntaan. Joissain tuotekehitysprojekteissa saan olla mukana alusta alkaen ja piirrän joskus myös detektoreihin tarvittavia osia.
Pääsen siis mukaan miettimään prosessien kehittämistä sekä arvioimaan miten asiat olisi parasta tehdä - niin kuin koko muukin tiimimme. Toisaalta olen välillä puskurina tuotekehittäjiin päin, kun tiedän mitä tiimi pystyy tekemään ja minkälaiset olosuhteet jonkin uuden vempaimen tekeminen vaatii. Esimerkiksi uusien LIBS-laitteiden kohdalla on ollut suunnattoman mielenkiintoista, kun olen päässyt suunnittelemaan tuotannon järjestämistä alusta lähtien, luomaan tarvittavia työskentelyolosuhteita, vaikuttamaan välineisiin ja kouluttamaan muita tiimin jäseniä.
Tiimi kokoontuu joka päivä tiimitaulun ääreen. Kuuden tiimiläisen lisäksi mukana ovat silloin myös tuotantopäällikkö, tuotantoinsinööri ja logistiikkakoordinaattori.
Mutta on meillä toki rutiineitakin, niitäkin tarvitaan. Tiimi kokoontuu joka päivä klo 13.45 tiimitaulun ääreen kymmeneksi minuutiksi. Silloin käydään läpi prosessin kaikki osa-alueet, jotta kaikki olisivat perillä päivän tilanteesta. Maanantaisin pidetään tunnin mittainen palaveri, jossa käydään huolellisemmin läpi kaikki tiimin asiat. Nämä rutiinit ovat tärkeitä sekä tuotannon ohjauksen että työhyvinvoinnin kannalta. Me pyrimme siihen että flow on jatkuvaa, eli että kaikki tuntevat kompetenssinsa olevan tasapainossa työn tavoitteiden ja vaatimusten kanssa."
Miten minusta tuli mikromekaanikko?
"No kun tulin rikkoneeksi mummon rippikellon, niin piti sitten hakea Kelloseppäkouluun. En kyllä rikkonut kelloa vahingossa, halusin vain tietää mitä sen sisällä on. Olin aina halunnut näprätä jotain käsilläni ja kellot olivat aika kiinnostavia. On meillä suvussa yksi kelloseppäkin, ehkä sekin vaikutti. Mummon kelloa en kuitenkaan ole korjannut. Ehkä siksi, että olin merkinnyt koulun hakemuslomakkeeseen rastin mikromekaanikkolinjan kohdalle, kun en ollut koskaan kuullutkaan mistään sellaisesta. Pitihän siitä ottaa selvää.
Olin järjestyksessä toisella, Kelloseppäkoulussa järjestetyllä mikromekaanikkolinjan kurssilla. Luokallamme oli todella hyvä ja innostunut tunnelma. Simo Ylitalo oli silloin tullut uutena opettajana kouluun, hän oli meillä ensimmäisen ja kolmannen luokan opettajana. Meitä oli 4 tyttöä ja 8 poikaa. Kaksi tytöistä on minun lisäkseni täällä meidän tiimissämme, minä olen tullut tiimiin viimeisenä.
Olin kouluaikana ja valmistumiseni jälkeen töissä kahdessa, lääketieteen ja kemian alan tutkimusvälineitä valmistavassa ja kehittävässä yrityksessä. Neuromag-nimisessä yrityksessä olin jo kouluaikana ja tein sinne päättötyöni. Kibron Inc. -yrityksen protopajassa ja tuotannossa olin töissä neljä vuotta, siellä piirsin paljon prototyyppejä. Mutta sitten kuulin mikromekaanikkojen viidakkorummun kutsun ja hain tänne Oxford Instrumentsin Espoon yksikköön.”
Milla on sitä mieltä, että mikromekaanikoilla on paljonkin tehtävää tulevaisuudessa, niin tuotekehityksessä kuin tuotannossakin. Ja että mikromekaanikon koulutus on oivallinen valinta myös tytöille. Oman ammattitaidon kehittämisessä eivät todellakaan rajat tule vastaan, siitä Milla on elävä esimerkki. Tältä esimerkiltä ei kuitenkaan kannata kysyä laajempia tulevaisuuden suunnitelmia, sillä hänen mahdollisuutensa tuntuvat olevan avoinna juuri tässä yhteisössä, jonka innostavaan, avoimeen ja dynaamisen tunnelmaan saa tuntumaa jo lyhyelläkin tutustumiskäynnillä. Se tarttuu.
Teksti: Liisa Kunttu | kuvat: Heikki Kunttu
toteutus: monimediatoimisto KUTOMO
Kelloseppäkoulu | Vanha maantie 11, 02650 Espoo | Puhelin: +358 9 4355 770, Fax: +358 9 4355 7723 | kanslia@kelloseppakoulu.fi | www.kelloseppakoulu.fi
< etusivulle