< Viisitoista tulevaisuuden tekijää
BlueForsille saatiin runsaat pari vuotta sitten uusi konepaja ja sinne uusia koneita sekä Ville Hänninen (kuvassa yllä oikealla) vastaamaan sen toiminnasta. Ville tuli Helsingin yliopiston fysiikan laitoksella luotsaamastaan pajasta. Hänet tunnetaan mm. tietokonepohjaisten työstökoneiden ja niiden ohjelmoinnin osaajana. Teen täällä samoja töitä kuin muutkin, täällä kaikki tekevät kaikkea, sanoo Ville. Meillä on viisiakselisia työstökoneita, mutta myös käsikoneita. Teemme paljon käsityönä, eli työmme skaala ulottuu käsin tekemisestä aina CNC-koneiden ohjelmointiin. Teemme ennen kaikkea osia jäähdyttimiin, mutta jigejäkin aika paljon sekä muuta talossa tarvittavaa. Käytämme happivapaata kuparia, lähes puhdasta alumiinia ja haponkestävää terästä. Ne ovat arvokkaita materiaaleja, joiden saamisessa on usein omat hankaluutensa.Tilaajan tarpeet otetaan aina huomioon ja tuotteita kustomoidaan tarvittaessa sen mukaisesti. Asiakkaat käyvät myös täällä pajassa.
Ville on valmistunut Kelloseppäkoulusta mikromekaanikoksi vuonna 2006. Vapaa-aikanaan hän valmistaa valmistaa VHD -merkkisiä (Ville Hänninen Design Oy) rannekelloja, mutta rakentaa myös VHD-kustomoituja moottoripyöriä.
Timo Karjalainen kertoo tulleensa yritykseen yli kuusi vuotta sitten – silloin koko BlueForsilla oli vasta viisi työntekijää, Timo oli kuudes. Hän sanoo, että on ollut todella mielenkiintoista seurata yrityksen tuotannon kasvamista pienestä alusta nykyiseen mittaansa. Silloin kun tulin, täältä valmistui ehkä yksi tai kaksi jäähdytintä vuodessa, tänä vuonna luku nousee varmaan lähelle 80. Tullessani täällä oli vain käsikäyttöisiä työstökoneita, toisin kuin nyt. Tein alussa hyvinkin monenlaisia töitä. Piirustukset niihin oli olemassa, mutta kyllä niitä muutettiinkin tarvittaessa. Sillä tavoin olin joskus vaikuttamassa myös tuotteen kehittämiseen.
Aluksi oli tietenkin haastavinta tutustua itse tuotteeseen ja siihen liittyviin asioihin. Happivapaa kupari oli minulle myös ihan uusi materiaali ja kyllä tuotteiden edellyttämässä koneistuksessa, juottamisessa ja hitsaamisessakin on ollut opittavaa matkan varrella.
Olen valmistunut Kelloseppäkoulun kelloseppälinjalta ja suorittanut sen jälkeen vuoden lisäopinnot mikromekaniikkalinjalla. Perusasiat molempien linjojen koulutuksessa ovat onneksi niin pitkälle samat, että esimerkiksi tänne töihin tuleminen ei ollut kelloseppäpuolelta valmistuneellekaan mahdotonta. Minun aikaisemmat työpaikkanikin olivat kelloalalta. Ehkä joitakin eroja saattaa olla vaikka siinä, miten harjaantunut on hitsauksessa tai koneistuksessa. Mutta pohjakoulutuksen pitää tietysti olla kunnossa. Koulun molempien linjojen käymisessä on se hyvä puoli, että mikromekaanikkopuolella asioita katsotaan ja tehdään pääasiassa tuotesuunnittelun kannalta. Ja kelloseppäpuolella opiskelu kasvattaa kärsivällisyyttä, joka on tällaisessa tarkkuustyössä ihan välttämätöntä.
Timo kertoo, että vuosi hänen taloon tulonsa jälkeen samoihin töihin piti saada toinenkin työntekijä. Hänen mielestään kaikkein tärkeintä oli, että uudella työntekijällä on hyvä koulutuspohja, perusasiat hallussa. Aina parempi jos heillä kahdella olisi samanlainen koulutustausta, ettei tarvitsisi ryhtyä opettamaan. Ja niin kävi, että BlueForsiin valittiin Niko Taglatseff. Kelloseppäkoulusta valmistunut mikromekaanikko Niko nostaa iloisena kuulosuojat korviltaan ja kertoo työskennelleensä Pitäjänmäen pajassa nyt viisi vuotta.
Jesse Holm ja Raimo Salonen ovat nuorimmasta päästä pajassa työskenteleviä ja molemmat Kelloseppäkoulusta. Jesse aloitti BlueForsin työntekijänä tämän vuoden alussa, mutta teki tänne myös mikromekaniikan lopputyönsä. Raimo opiskelee vielä mikromekaniikkalinjan kolmannella vuosikurssilla, mutta työskentelee pajassa myös koulutuntien ulkopuolella. Parhaillaan hän valmistaa lämmönjohtimia.
Ville kertoo, että BlueForsille on saatu hiljattain lisää tilaa, jota ollaan juuri ottamassa käyttöön. Menemme siis sinne. Juttelemme työn organisoinnista, jossa nyt noudatetaan lähinnä 'kaikki tekee kaikkea ja tilaukset ovat seinällä laatikoissa' periaatetta. Niin voidaan toimia pienessä yrityksessä, mutta saattaa olla, että BlueForsin tuotanto on kasvamassa jo niinkin laajaksi, että jotakin pitää jatkossa tehdä töiden organisoinnin suhteen. Nyt noudatetaan myös sitä periaatetta, että töitä voi tehdä klo 18 asti, eli kalliita koneita pyritään pitämään käynnissä siihen asti. Mutta voi olla, että jossakin vaiheessa pitää järjestää työvuorot.
Uusissa tiloissa on väljää, maalikin taitaa vielä tuoksua. Tilassa komeilee myös taloon juuri tullut uudenkiiltävä työstökone, joka maallikosta näyttää lähinnä virtaviivaiseksi muotoillulta matkailuautolta. Rony Lang tutkii keskittyneenä sen ohjauskonsolia. Hän sanoo, että tämähän on kuulkaas automaattikone, tämän voi jättää vaikka yöksi päälle. Sain juuri oven auki ja huomasin, että tämä huuhteleekin itse itsensä! Tässä on 5-akselinen jyrsin ja 2-karainen sorvi ja näyttää siltä, että tässä voi kustomoida melkein kaiken.
No totta puhuen en tiedä tästä koneesta vielä juuri mitään, olen vain katsellut mitä kaikkea täällä näyttäisi olevan. Pitää vähän silmäillä, että tästä osaa jotakin kysyäkin, kun tilaisuus tulee. Meille tulee nimittäin seitsemän työpäivän koulutus koneen valmistajalta, mikä on tosi hyvä juttu. Se on sovittu osana koneen kauppaa ja neuvoteltu vielä vähän normaalia pidemmäksi, kertoo Rony. Konetta katselemaan on kerääntynyt muutama muukin ja puhe kääntyy siihen, pitäisikö tällaiseen koneeseen päästä tutustumaan jo kouluaikana. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että sehän olisi loistavaa, mutta on luultavasti mahdotonta. Tällaiset koneet ovat kalliita, niitä on vain työpaikoilla.
Sama koskee materiaaleja, jotka myös voivat olla arvokkaita niin kuin tässäkin yrityksessä. Olisi hyvä, jos koulussa oli enemmän koneistusta ja opetusta erilaisista materiaaleista. Opetusta ei voi siirtää kokonaan työpaikoille, eikä työpaikkoja voi siirtää kouluun. Tarvittaisiin siis enemmän koulun ja työpaikkojen yhteistyötä, näin sanoo tämä pieni parlamentti.
Lähdemme vielä pajasta tapaamaan muutamia Kelloseppäkoulusta valmistuneita mikromekaanikkoja, tilaan jossa tehdään yrityksen tuotekehityspuolen töitä. Löydämme heistä ensimmäisenä Karo Kreanderin. Tänään Karo istuu koneen ääressä ja testaa antureita. Tätä hommaa hän ei suinkaan tee aina, vaan myös täällä töitä vaihdellaan. Saa täällä toki tehdä jotakin ihan liukuhihnan malliinkin, jos niin haluaa. Mutta meillä on sellainen sääntö, että suunnilleen 20 kertaa saman toistaminen riittää, se on maksimi, kertoo Karo. Hän on tullut taloon viime vuonna.
Ville Nuutinen on tullut taloon vasta kaksi kuukautta sitten. Hän valmistaa kaapelia testausta varten, sellaista jolla ohjataan jäähtymistä. Saahan näitä valmiinakin, mutta nyt ei saanut. Ja sitä paitsi itse tekemällä saadaan paljon parempia, hän sanoo.
Mikko Peurala tekee myös kaapelia. Tämä on koaksiaalikaapelia, siis siirtolinjaa joka siirtää korkeataajuista sähkömagneettista kenttää paikasta toiseen.
Vilhelm Takala on ollut BlueForsin palveluksessa kaksi vuotta. Tänään hän on keskittynyt juottamaan kiinni liittimiä, joita tarvitaan työn alla olevaan laitteeseen.
Olemme BlueForsin tiloissa tekemämme tutustumiskäynnin aikana keskustelleet yhden jos toisenkin Kelloseppäkoulusta valmistuneen kanssa siitä, mitä mikromekaanikkojen työ edellyttää. Vastaus on helppo tiivistää: oikeanlaista asennetta. Se on näille ammattilaisille selvä asia. Sitä asennetta tästä talosta näyttää todella löytyvän ja sillä asenteella syntyy tulosta – niin kuin on nähty.
Tuon asenteen ja korkean ammatillisen koulutuksen tason luomasta potentiaalista ei Suomella luulisi olevan varaa luopua. Täällä ollaan tarkkoja, aina viimeiseen lastuun asti. Ja kuitenkin tunnelma on rento, kaikki tuntuvat olevan ikään kuin samalla viivalla. Juu, veistellään joka päivä sopivasti toinen toisillemme, kaikille tasapuolisesti, sanoi joku.
Onnittelut BlueFors Cryogenics! Onnittelut mikromekaanikot!
Teksti: Liisa Kunttu | Kuvat: Ville Hänninen ja Heikki Kunttu | toteutus: monimediatoimisto KUTOMO |
Julkaisija: Kelloseppäkoulu | Vanha maantie 11, 02650 Espoo | Puhelin: +358 9 4355 770 |