Luuppi vierailee nuorten, ammatissa toimivien kelloseppien ja mikromekaanikkojen työpaikoilla.

Antiikkikelloseppä Vesa Hyvärinen


Kun astuu sisään Longitudi-liikkeeseen Helsingin Korkeavuorenkadulla, tuntuu kuin siirtyisi keski- tai eteläeurooppalaiseen kaupunkitilaan, ajassakin ehkä hiukan taaksepäin. Tulija näkee jännittävän näköisiä lattiakelloja, seinäkelloja, taskukelloja, rannekelloja sekä kronometrejä, kaukoputkia, maapalloja, teleskooppeja ja kiikareita. Myymälätilassa on lämminsävyistä vanhaa puuta, nahkakalusteet ja kauniit matot, silloin tällöin voi kuulla kellon helähtävän lyöntiäänen. Loppuvuoden pimeä iltapäivä ja jouluvalot vielä korostavat uteliaisuutta herättävän interiöörin tunnelmaa.

Longitudi Oy on antiikkikelloseppä Vesa Hyvärisen vuonna 2004 perustama yritys. Se on antiikki- ja vintagekelloihin erikoistunut kelloliike.

Vesa Hyvärinen valmistui kellosepäksi Kelloseppäkoulusta vuonna 1997 ja on sen jälkeen hankkinut itselleen antiikkikellosepän taidot ja pätevyyden. Hänen nimensä yhteyteen kirjoitetaan usein kirjaimet FBHI.

FBHI tarkoittaa, että henkilö on 'Fellow of British Horological Institute'. Tämä on arvonimi, jonka kyseinen instituutti myöntää omilla, tarkasti määritellyillä kriteereillään joillekin jäsenilleen.

Kysellessämme Vesa Hyväriseltä tarkemmin asiasta, hän kertoo vaatimattomasti, että oli hakenut instituutin tavallista jäsenyyttä. Instituutista oli vastattu, että he lähettäisivät mielellään paikalle arvioitsijan tutkimaan hakijan sopivuutta jäseneksi. Arvioitsija tuli ja perehtyi tilanteeseen. Ja niin kävi, että Vesa Hyvärisestä ei tullutkaan instituutin tavallista jäsentä, vaan hänet arvioitiin suoraan Fellows-jäsenyyden arvoiseksi.

British Horological Instituten perusti pieni joukko saarivaltakunnan kelloseppiä vuonna 1858. Samalta vuodelta on peräisin myös edelleen ilmestyvä julkaisu, The Horological Journal. Jo vuoden kuluttua perustamisesta instituutilla oli myös oma museo, kirjasto ja koulutusta jäsenilleen.

Antiikkikellosepän työpäivä >
Yrittäjän ja "käsityöläismestarin" kanssa puhuttua >