Santtu Kantelinen,
oululaisesta insinööristä kuopiolaiseksi
kellosepäksi

Santtu Kantelinen, miksi sinusta tuli kelloseppä?

Meillä on suvussa kellojen värkkääjä. Sanovat, että minä olin lapsena sellainen, että jos hänellä oli kello pöydällä tutkittavana, niin siinä oli myös minun pääni kellon ja luupin välissä. Ehkä minuun on tarttunut kiinnostus kelloja kohtaan jo lapsena.

Santtu selventää, että kellojen 'värkkääjä' on eräänlainen 'kelloseppien kirosana', joka tarkoittaa omatoimista harrastelijaa, joka korjailee kelloja rajallisen tietämyksensä mukaan. Sinun polkusi Kelloseppäkouluun ja sepän työhön ei kuitenkaan ole ollut aivan suoraviivainen. Kerro miten se tapahtui.

Olen täältä Kuopion läheltä Riistavedeltä kotoisin. Minua on aina mekaniikka kiinnostanut, niin että peruskoulun jälkeen suunnittelin ensin radio- ja televisioasentajan koulutusta. Mutta kun kehitys oli kulkemassa vähän siihen suuntaan, että sellaiset työt näyttivät pikemminkin vähenevän kuin lisääntyvän, niin hain sitten automaatiolinjalle ammattikouluun. Niin minusta tuli automaatioasentaja. Insinööri minusta tuli sen jälkeen tuurilla, pääsin peruutuspaikalla sisään ammattikorkeakouluun. Jotkut ovat tuurijuoppoja, minua voi siis sanoa tuuri-insinööriksi.

Kahdeksan vuotta tein tietoliikennetekniikan insinöörin töitä. Testasin kännyköitä Nokialle alihankkijana Oulussa. Lopulta vakuutuin siitä, että it-ala ei ole minun alani, jokin muutos oli tehtävä. Samoihin aikoihin yksi kaveri meidän tiimistämme lähti opiskelemaan poliisiksi. Minä mietin kuitenkin kovasti kellosepäksi kouluttautumista ja lopulta päätin lähteä kokeilemaan, olisiko minusta siihen. Hain ja pääsin Kelloseppäkouluun vuonna 2008.

Miltä tuntui aloittaa opiskelu alusta, vaikka takanasi oli insinöörin töiden lisäksi jo paljon muutakin kokemusta työelämästä?

Se tuntui hyvältä. Koulu antoi minulle heti alusta lähtien juuri sitä mitä toivoinkin.

Keskustelemme opiskelusta yleisemminkin ja Santtu kertoo kokeneensa Kelloseppäkoulussa selvästi sen, miten suuri vaikutus on omalla motivaatiolla. Hän tunsi heti olevansa oikeassa paikassa. Ja sanoo lopulta vakuuttuneensa siitäkin, että kyllä hänestä voi kelloseppä tulla. Mutta lisää huvittuneena: Taisivat opettajat aluksi ihmetellä, että mitähän tuostakin tulee, kun minun pitää aina pyöritellä, jahkailla ja miettiä ennen työn aloittamista. Opettajani Jouni Pöllänen kuvasi myöhemmin tätä ominaisuuttani sanomalla kauniisti, että olen 'analyyttistä tyyppiä'.

Ja sitten ensimmäisen vuoden harjoittelujakso täällä Kuopiossa Ilmari Hännisen verstaalla muodostuikin varsin ratkaisevaksi. Miten se ratkaisu syntyi?

Pölläsen Jouni sitä ehdotti, kun olin jo pitkään halunnut hakeutua tänne kotipuoleen. Ja kun seudulla tunnettu isojen kellojen huoltaja, korjaaja ja tuntija Ilmari Hänninen kaipasi liikkeeseensä pienten kellojen tekijää. Ilmari päätti sitten ottaa minut tänne katsastettavaksi ja koulutettavaksi.

Ja niin siinä kävi, että jo tuon ensimmäisen harjoittelujakson aikana sovimme, että tulisin tänne töihin heti valmistuttuani. Ilmari kuitenkin ehdotti, että jos sattuisin pääsemään, niin suorittaisin seuraavan harjoittelun myös pieniin kelloihin erikoistuneen vanhan mestarin, nummelalaisen Harry Åkermanin opissa hänen yrityksessään Hiidenkellossa. Pääsin sinne ja 'tuurasinkin' Harry Åkermania muutaman viikon hänen lomansa aikana.

Santtu kuvaa Åkermania myös erittäin selkeäksi ja hyväksi opettajaksi. Hän kertoo saaneensa hyviä neuvoja myös yrityksessä toimivalta kelloseppä Antti Vahernolta. Valmistumisensa jälkeen Santtu palasi kuitenkin Kuopioon, Ilmari Hännisen kumppaniksi hänen liikkeeseensä Kellohuolto Ilmari Hänniseen.

Santtu valmistui Kelloseppäkoulusta vuonna 2011 ja on ollut nyt kaksi vuotta vuokrapaikalla Ilmari Hännisen yrityksessä. Santtu perusti oman yrityksensä Kello- ja mekaniikkahuolto Kronologin elokuussa 2011 (tätä haastattelua tehtäessä tarkalleen kaksi päivää vaille kaksi vuotta sitten). Hän korjaa, huoltaa ja myy pieniä kelloja sekä muita mekaanisia laitteita. Ilmari puolestaan korjaa, huoltaa ja myy isoja kelloja.

Miehillä on kummallakin oma erillinen yrityksensä ja taloutensa ja niistä selkeät sopimuksensa, mutta heillä on myös iso, yhteinen suunnitelma. Ilmari Hänninen on vähitellen jäämässä eläkkeelle ja silloin Santun on tarkoitus lunastaa myös Ilmarin yritys ja jatkaa sitä. Näin Santusta tulee uusin lenkki ketjussa, joka ulottuu yli sadan vuoden taakse aina 1900-luvun alkuun. Silloin Ilmari Hännisen isoisä perusti kellosepänliikkeen, jota ensin Ilmarin isä ja sittemmin Ilmari ovat jatkaneet.

Olet varmaan oppinut paljon vanhemmalta kumppaniltasi. Mitä kaikkea?

Tärkeimpänä kaikista pidän Ilmarilta saamaani tukea ja varmuutta siitä, että pärjään tässä työssä ja liikkeen harjoittamisessa. Olin aluksi aika epävarma, mutta olen tullut paljon varmemmaksi.

Tietysti olen oppinut paljon kelloista, juuri niitä niksejä joita voi oppia vain työn ääressä.

Todella paljon olen oppinut siitä, miten Ilmari on saanut tämän kaiken toimimaan. On pohdittu yhdessä investointeja, mietitty ihan konkreettisesti mm. sitä mitä työkaluja tarvitaan – ja näitä kaikkia suhteessa hinnoitteluun. Myös markkinoinnin merkityksen ja vaikutuksen olen oppinut näkemään, sehän on myös aloitusvaiheessa tärkeä juttu.

Olen aina sanonut, että 'en ryhdy pölynimurikauppiaaksi'. Minulle olisi kauhistus mennä jonkun luo kauppaamaan jotakin. Mutta tämä kokonaisuus, johon kuuluu liikkeen pitäminen, verstas ja myyminen tässä yhteydessä onkin toinen juttu.

Totta kai olen jo aikaisemminkin oppinut paljon esimerkiksi vanhemmilta työtovereiltani ja yhteistyökumppaneiltani. Iän myötä kypsyy, saa elämänkokemusta ja siitä on kyllä sellaista apua asiakaspalvelussa, jota ei voi kirjoista oppia. Ja niin kuin Ilmari aina korostaa, niin asenne omaan työhön on tärkeä myös asiakassuhteessa.

Median avulla Santtu on jo saanut tunnettavuutta Kuopiossa ja lähiseudulla. Katsomme lehtileikkeitä; aiemmin Ilmari ja parin viime vuoden aikana molemmat kelloalan ammattilaiset ovat olleet näyttävästi lehtien sivuilla puhumassa mekaanisten kellojen puolesta.

Keskustelemme kaikki yhdessä siitä miten miesten välillä on oikeastaan toiminut vanha mestari-kisälli -malli. Ja mikä olisikaan sen parempaa mentorointia ja sparraamista, nykykielellä sanottuna. Ilmari kuitenkin toteaa, että oppimista ja vaihtoa tapahtuu molempiin suuntiin:

Minä olen oppinut Santulta monia asioita, pienistä kelloista ja muusta. Enhän minä osaa esimerkiksi englantia niin kuin Santtu ja se kieli on nykyään aikamoinen avain kelloja koskevissa asioissa. Ja Santtu käyttää tietokonetta ja internetiä täysin tottuneesti, minä en.

Sinulla Santtu on varmaan hyötyä myös aiemmista töistäsi ja taidoistasi?

Kyllä, esimerkiksi atk:ta ja englantia olen tottunut käyttämään. Kuukausittain tulee tilattua kellojen osia netin kautta. Englannista löytyy aika paljon osia ja hiljattain esimerkiksi yksi harvinaisempi kellon osa löytyi lopulta Ukrainasta. Työkaluja olemme tilanneet myös Kiinasta. Sähköpuolen tuntemuksesta on tietysti hyötyä. Ja olenhan ollut töissä myös metallialalla ja muualla jo ammattikouluaikoinanikin.

Mikä tai minkä tyyppiset työt ovat olleet sinulle vaikeimpia tähän mennessä?

Hankalinta on saada purettua ehjänä hauras kello. Olen puurtanut pitkään sellaisen hauraan naisten kaulakellon kanssa, jonka osat ovat pahasti jumissa. Haastavaa se on myös siksi, että työ vaatii oman aikansa, sitä ei oikein voi kiirehtiä ja kuitenkin pitäisi joutua jo toiseen työhön.

Santtu kertoo käyttävänsä paljon kameraa. Hän näyttää meille valokuvaa pienimmästä kellosta, jonka on korjannut. Kello on halkaisijaltaan selvästi pienempi kuin sen alle asetettu kymmenen sentin kolikko.

Keskustelemme kaikki yhdessä myös siitä, millainen tilanne on vanhojen kellojen korjauksen ja huollon suhteen Kuopion seudulla ja Santtu kertoo hyvän esimerkin:

Tiedän tapauksen, jossa maatalon päärakennus paloi pahemman kerran. Sieltä renki pelasti vain yhden ainoan esineen: vanhan, ison seinäkellon. Se saatiin kunnostettua. Maaseudulla kelloja on perinteisesti arvostettu, ehkä enemmänkin kuin kaupungeissa.

Täällä arvostetaan taas myös vanhempia pieniä kelloja, esimerkiksi rannekelloja. Vaikka ne eivät olisi vielä kovin vanhojakaan, tai mitään varsinaisia arvokelloja, niin niitä annetaan ja saadaan perinnöksi ja lahjaksi. Ja ne kunnostetaan – ja sitten taas viiden tai kahdeksan vuoden jälkeen tuodaan kunnostettavaksi. Tällaisessa saumassa myös kellosepän pitää tietysti olla aktiivinen, markkinoinnissakin.

Ilmarin pitkä kokemus seudulla antaa valaisevan kuvan alan kehityksestä:

Pitkälle 1900-luvun jälkipuoliskolle asti kellosepänliikkeiden tilanne täällä oli hyvä. 1970-luvulla oltiin jo alamäessä ja 1980-luvulla saavutettiin aallon pohja. 1990-luvulla tilanne kääntyi nousuun, pikku hiljaa. 2000-luvulla nousu on ollut tasaisesti kiihtyvää.

Täällä asiakaskunta tulee tutuksi, sukutarinoita saa kuulla paljon. Pärjääminen asiakkaiden kanssa on tietenkin tärkeätä. Olenkin usein sanonut, että kellosepän työ on oikeastaan aika 'jakomielitautista': työ vaatii täyttä keskittymistä, mekin Santun kanssa saatamme olla täällä puhumatta töihimme keskittyneinä tuntikausia, mutta kun asiakas tulee sisään, meidän on oltava heti sosiaalisia ja seurallisia, sanoo Ilmari.

Santtu, olet nyt siis kohtalaisen uusi kuopiolainen kelloseppä ja yrittäjä. Onko teillä Kuopiossa kollegoita ja pidättekö yhteyttä jollakin tavalla?

Täällä on meidän lisäksemme neljä muuta kelloseppää ja pidämme yhteyttä heistä muutaman kanssa.

Entä sitten kun myös Ilmarin liike jää sinun vastuullesi, millaisia ajatuksia ja suunnitelmia sinulla on siitä?

Peruskysymys on tietysti se, että miten saa kaikki hommat järjestettyä. Töitä on kyllä tiedossa. Ja uusiakin ajatuksia on. Osien tuottamista voisi harkita. Samoin oman kellon teko on ajatus, joka tulee silloin tällöin mieleen. Verkkokaupan kehittäminen on tietysti myös yksi mahdollisuus, vaikka siinä onkin omat rajoituksensa.

Sellaisista kelloista, joista ei enää saa aivan entisen laista kokonaisuutta, voisi tehdä jotain ihan muuta. Ilmari on kerännyt tänne esimerkiksi sellaisia osia, joita ei voi enää käyttää. Ja niitä on mennyt hauskasti kierrätykseen, kun taiteilijat ja käsityöläiset ovat hakeneet niitä teoksiinsa.

Olet nyt parin vuoden aikana oppinut jokseenkin paljon asioita. Miltä sinusta itsestäsi tuntuisi opettaa?

Kyllä se nuoremman - tai miksei vanhemmankin – opettaminen työn ääressä varmaan tuntuisi hyvältä, mutta sellaista pelkästään opettajana toimimista en osaa ajatella.

Mikä olisi tärkein neuvosi kellosepälle, joka haluaa kehittyä työssään?

No se, että kyllä Suomessakin voi kehittyä kelloseppänä.

Mitä sanoisit nuorelle tai vanhemmallekin henkilölle, joka harkitsee hakemista Kelloseppäkouluun tai on siellä aloittelemassa?

Kannattaa hakea, koulu on hyvä paikka. Ja kouluun kannattaa lähteä sillä mielellä, että käy sen loppuun. Vaikka jatkaisikin lopulta jossain muualla, kesken ei kannata jättää. Näin minä ainakin ajattelen esimerkiksi omasta ammattikouluvaiheestani. Ja työtunnit ovat todella tärkeitä, niitä saisi koulussa olla enemmänkin.

Entä oma kellosepäksi ryhtymisesi, mitä ajattelet siitä nyt?

En todellakaan kadu, sanoo Santtu.