Mikromekaanikko
Jouko Joensuu

Luuppi vierailee tällä kertaa mikromekaanikko Jouko Joensuun yhdellä työpaikalla ja keskustelee siellä myös hänen toisesta työstään. Jututamme Joukoa Kelloseppäkoululla, jossa hän on toiminut vakituisena tuntiopettajana vuodesta 2010 lähtien. Samana aikana hän on työskennellyt myös yrittäjänä, omalla toiminimellään. Tapaaminen kuuluu sarjaan "vierailuja nuorten, ammatissa toimivien kelloseppien ja mikromekaanikkojen työpaikoilla". Jouko valmistui mikromekaanikoksi Kelloseppäkoulusta vuonna 2008.

Jouko Joensuu, toimit nyt sekä opettajana että yrittäjänä. Ovatko nämä molemmat jotain sellaista, jota olet aina halunnut tehdä? Asia on pikemminkin päinvastoin, sanoo Jouko nauraen. Muistan hyvin, että kun Kelloseppäkoulussa käsiteltiin yrittäjyyttä, en ollut siitä lainkaan innostunut. Ajattelin, että tuo ei ainakaan ole minua varten. Toinen asia josta ajattelin, että ”ei ikinä”, oli opettaminen. Ja näin siinä kuitenkin kävi.

Jouko kertoo viihtyvänsä hyvin nykyisessä kaksoisroolissaan opettajana ja itsenäisenä yrittäjänä. Ei siis kulunut kovinkaan montaa vuotta ennen kuin tämä mikromekaniikan monitoimimies joutui pyörtämään kantansa kahden, aikaisemmin mahdottomana pitämänsä asian suhteen.

Entä pyrkiminen Kelloseppäkouluun ja mikromekaanikoksi, oliko sekin yhtä yllättävä käänne elämässäsi? Ei lainkaan. Siinä kävi nimittäin niin, että äitini huomasi Opettaja-lehdestä jutun, jossa kerrottiin Kelloseppäkoulusta ja mikromekaanikkojen koulutuksesta. Hän ehdotti sitä minulle ja asia oli sillä selvä, se kiinnosti. Hain ja pääsin Kelloseppäkouluun ja aloitin 16-vuotiaana opiskelun mikromekaanikoksi.

lue lisää